Ympäristöoppi

Ajankohtainen Aasia

AJANKOHTAINEN AASIA

kansa= Ihmisryhmä, jolla on yhteinen kieli ja yhteisiä tapoja.
vähemmistökansa= Kansa, johon kuuluu vähemmän ihmisiä kuin valtion muuhun väestöön.
ikirouta= ilmiö, jossa maaperän vesi on jäättyneenä ympäri vuoden
plantaasi= Suuri viljelyalue, jossa viljellään yleensä vain yhtä viljelykasvia.
lapsityövoima= Lapset, jotka tekevät ansiotyötä ja joiden koulunkäynti estyy työnteon takia.

Maailman suurimmasta maanosasta on saatavilla paljon geomediaa. Eniten uutisoidaan Itä-Aasiasta koska Kiinalla ja Japanilla on paljon valtaa ja niiden politiikka vaikutta koko maailman talouteen ja politiikkaan. Myös Lähi-idästä kerrotaan paljon uutisia liittyen öljyntuotantoon, sotiin ja pakolaisuuteen.

Aasiassa asuu yli puolet maailman väestöstä. Aasiassa on kaksi maailman väestöltään suurinta valtiota, Intia ja Kiina. Toisaalta Siperiassa, Himalajan vuoristoseuduilla sekä kuivilla aavikoilla asuu vähän ihmisiä. Aasiassa asuu paljon ihmisiä ilmaston ja pinnanmuotojen vuoksi hyvillä maatalousalueilla. Etenkin syrjässä muusta asutuksesta asuva kansa on saattanut samalla alueella jo tuhansia vuosia. Näiden alueiden kansoilla on yleensä hyvä luonnontuntemus. Valitettavasti monia näiden kansojen asukkaita on syrjitty ja heidän mahdollisuuksiaan käyttää omia alueitaan on estetty.

Aasiassa puhutaan tuhansia eri kieliä ja maanosan kulttuurit ovat moninaisia. Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu, että tuntee paikalliset käytöstavat ja kulttuurin. Koulutusta arvostetaan yleisesti Aasiassa, koska se voi tuoda hyviä työpaikkoja englannin kielen osaamisen ohella. 

Hyvinvointi vaihtelee Aasian maissa. On valtioita, joista ei ole helppo sanoa onko siellä hyvinvointia vai ei (Venäjä ja Kiina). Myöskään Lähi-Idän joissakin öljyntuottajavaltioissa hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. 

Aasiassa on paljon teollisuutta ja siellä tuotetaan tavaroita myös muualle maailmaan. Aasiassa on monipuolisesti luonnonvaroja. Ongelmana ovat osalla tehdastyön huonot palkat ja lapsityövoiman käyttö. Matkailu on tärkeä elinkeino. Vain Siperiassa ja Keski-Aasiassa matkailua ei ole niin paljon kuin muilla Aasian alueilla. 

Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt vaikuttavat jo nyt vakavasti miljoonien ihmisten elinmahdollisuuksiin Aasiassa. Aasian rannikoilla esiintyy myrskyjä ja tulvia, joskus tulvia on myös sisämaassa. Kuivuus vaivaa puolestaan osassa Aasiaa. Aasiassa on monia ilmasto- ja kasvillisuusalueita, joten eliölajeja on paljon. Monet, varsinkin isot nisäkkäät (oranki, lumileopardi, aasiannorsu, bengalintiikeri), kärsivät elintilan vähenemisestä metsänhakkuiden, kaivosten, yhden kasvilajien plantaaseilla viljelyn , liikenneverkostojen ja kaupunkirakentamisen vuoksi.

Urheilu yhdistää maailman ihmisiä. Esimerkiksi kriketti on suosittu urheilulaji Etelä-Aasian maissa. Monissa urheilulajeissa näkyy edelleen siirtomaa-ajan vaikutus lajivalikoimaan, kuten kriketin pelaamisessa.

Maailma muuttuu

Kertaa kokeeseen 17.9.:
- maanosat ja valtameret; Osaathan merkitä ne oikeille paikoille karttaan!
- kasvihuoneilmiö
- ilmastonmuutos
- Harjoittele selittämään jakson käsitteitä; asukastiheys, kaupungistuminen, elinympäristö, siirtolainen, pakolainen, propaganda, vieraslaji, luonnonympäristö, teemakartta, väkiluku, kasvihuonekaasu, luontokato, vieraslaji, globaali etelä ja globaali pohjoinen
- Lue erityisesti vihkon monisteet ja muistiinpanot.
- Lue Pisarasta kappaleet ja 1 ja 3.

Ihmis -jakson kertaus

Harjoittele kappaleista 21-27
- mitkä ovat ihmisen aistit ja niihin liittyvät aistielimet
- korvan rakenne
- kuuloaistimuksen eteneminen
- mitä on melu?
- äänen ominaisuuksia: korkeus ja voimakkuus, etenee vain väliaineessa, kaiku
- miten suojelet kuuloasia ja missä tilanteissa se voi olla tarpeen?
- silmän rakenne
- miten valo vaikuttaa näkemiseen?
- miten silmä reagoi valon määrän muuttumiseen? 
- miten näköaistimus syntyy? 
- miten suojelet näköäsi ja milloin se voi olla tarpeen?
- miten varjo muodostuu
- miten esineen väri määräytyy
- iho: on tuntoelin, se suojaa elimistöä ja säätelee elimistön lämpötilaa
- ihon arakenne
- miten lämpö siirtyy: säteilemällä, johtumalla ja kulkeutumalla aineen mukana
- iho tuntee kosketuksen, paineen, kivun ja lämpötilaeron
- murrosikä: kiveksistä ja munasarjoista erittyvät sukupuolihormonit saavat aikaan murrosiän merkit, mitä murrosiän merkkejä tiedät? 
- Miten sikiö saa ravintoa ja happea?
- miten sikiön kehitys saa alkunsa? (siittiö tunkeutuu munasoluun, sen jakautumisen jälkeen alkio ja sitten sikiö)

KASVIO

KASVION KOKOAMINEN 2025-2026

Kasvio-ohjeet

Ympäristöopin opintoihin kuuluu kasvion kerääminen. Kerääminen suoritetaan syksyn 2025 ja kevään 2026 aikana. Kasvit tunnistaa parhaiten niiden kukista ja lehdistä, joten ne kannattaa kuvata kukinta-aikaan. Älä siis poimi kasveja, vaan valokuvaa ne kasvupaikallaan. Kuvaan tai kuvan yhteyteen tulee lisätä kasvin lisäksi kasvin nimi, johon kirjoitat kasvin nimen, kasvin keräyspaikan, päivämäärän ja oman nimesi. Huomioi, että esimerkiksi puun rungon lisäksi puun neulasten/lehtien tulee olla kuvassa siten, että kuvasta erottaa mistä puusta on kysymys on kysymys.

Laita kirjoitettu lappu kasvin viereen ja ota kasvista valokuva. Ota varmuudeksi useita kuvia ja tarkista, että kuvassa näkyy mahdollinen runko/varsi, kukinto ja lehdet.

 
Apua kasvien tunnistamiseen löydät mm. Luontoportista https://luontoportti.com/

Kuvaa kaikki puut sekä 8 metsän ja 8 pihapiirin ja pientareen kasvia. Tee kuvista Power point tai Sway -esitys. Esityksen palautusohje tarkentuu myöhemmin.

PUITA:
  • hieskoivu
  • rauduskoivu
  • kuusi
  • mänty
  • kataja
  • pihlaja
  • haapa

METSÄN KASVEJA:
  • mustikka
  • puolukka
  • vadelma
  • oravanmarja
  • metsätähti
  • ketunleipä
  • kielo
  • kanerva
  • variksenmarja
  • rahkasammal
  • suopursu
  • palleroporonjäkälä
  • punainen kärpässieni

PIHAPIIRIN JA PIENTAREIDEN KASVEJA:
  • koiranputki
  • maitohorsma
  • metsäkurjenpolvi
  • niittyleinikki
  • leskenlehti
  • piharatamo
  • poimulehti
  • puna-apila
  • päivänkakkara
  • pietaryrtti
  • voikukka
  • peltosaunio
  • siankärsämö
  • koiranputki/vuohenputki
  • leskenlehti
  • harakankello
  • hiirenvirna

Kuvaa ja nimeä lisäksi 3 itse valitsemaasi kasvia samalla menetelmällä kuin yllä.
Jos et tiedä tai muista miltä kasvi näyttää, katso Googlesta kuva ja etsi sen avulla kasvi luonnosta. Voit kysyä apua myös huoltajaltasi. Luontoportin sivuilta löydät hyvin kuvia kasveista.

Kasvien on oltava kuvattuina toukokuussa koulun päättyessä 18.5.2026.