5 Asiakkuudet ja kumppanuudet
Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen
Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen
Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamista.
Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan oppilaiden mahdollisuutta vaikuttaa koulun kehittämiseen ja heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluihin koulussa. Koulussa tulee tietoisesti luoda ja tarjota oppilaille osallisuuden kokemuksia ja osallistumismahdollisuuksia heitä koskevista asioista päätettäessä.
Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.
Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Kaikki koulun oppilaat kuuluvat koulun oppilaskuntaan. Oppilaat valitsevat keskuudestaan oppilaskunnan hallituksen hoitamaan yhteisiä asioita. Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.
Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun oppilaskunnan toimintaa.
Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.
Linkit:
Perusopetuksen opetussuunnitelma: Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri
Kodin ja koulun yhteistyö
Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.
Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.
Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.
Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.
Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa Wilman käytön periaatteet.
Kodin ja koulun yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan, opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Huoltajia tiedotetaan riittävästi koulun toiminnasta. Huoltajille luodaan yhteistyömahdollisuuksia osallistua luokan, luokkatasojen ja koko koulun toimintaan.
Esimerkkejä yhteistyön järjestämiskäytänteistä:- koulun tiedottamisen ja yhteistyökäytänteiden tulee olla suunniteltua ja laadukasta (viestintäsuunnitelma)
- yhteisölliset oppilashuoltoryhmät
- vanhempainyhdistys
- luokkatoimikunnat
- vanhempainillat ja muut yhteiset tapahtumat vanhempien kanssa
- oppimiskeskustelut
- koulun tapahtumiin osallistuminen
Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun yhteistyön muodot.
Muut kumppanuudet ja sidosryhmät
Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.
Opettajia kannustetaan yhteistyöhön muiden opettajien kanssa alueellisesti ja eri kouluasteiden välillä. Muun sidosryhmäyhteistyön tulee olla pedagogisesti perusteltua, koulun opetus- ja kasvatustyötä yhteisöllisesti tukevaa.
Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151
Koulun toimenpiteet
Oppilaskunta:
- Jokaiselta luokalta valitaan edustaja ja varaedustaja oppilaskuntaan. 5.- 6. luokilta voidaan valita kaksi varsinaista edustajaa ja yksi varaedustaja.
- Oppilaskunnan hallitus kokoontuu 1- 4 kertaa kuukaudessa tarpeen mukaan ohjaavan opettajan ohjauksessa. Ohjaavat opettajat ovat Olga Kopra ja Anne Korhonen.
- Oppilaskuntatyön tavoitteena on osallistaa oppilaita opiskelun suunnitteluun ja oppimisympäristön kehittämiseen.
- Oppilaskunnan hallituksen tehtäviä: oppilaskunnan vaalit, hankintojen esittäminen, MOK -aiheen suunnittelu, koulun toiminnnan, teemaviikkojen ja välituntitoiminnan kehittämisehdotusten tekeminen.
- Oppilaskunnan hallituksen edustaja voi olla mukana yhteisöllisen oppilashuollon kokouksissa.
- Lasten Parlamentissa on koulun edustus 3.- 4. luokilta.
Kummioppilastoiminta:
Koulun perinteinen kummioppilastoiminta jatkuu:
-
- Viitosluokkalaiset ovat ensimmäisen luokan ja kuutosluokkalaiset toisen luokan oppilaiden kummioppilaita.
- Nelosluokkalaiset ovat eskareiden kummeja.
- Oppilaat ovat mukana koulun monialaisten oppimiskokonaisuuden suunnittelussa.
- Kevätretkikohteet valitaan yhdessä oppilaiden kanssa.
- Oppilaat järjestävät välituntitoimintaa.
- Oppilaita osallistetaan koulun hankintojen suunnittelussa.
- 5.-6. luokilla kiertävä suunnitteluryhmä, joka miettii oman luokan toimintaa; suunnitellaan retkiä, toiminnallisia päiviä, yhteistyötä päiväkodin kanssa, materiaalien hankintaa, ruokailujen viihtyisyyttä jne.
- Syksyllä pidettiin koko koulun yhteinen vanhempainilta. Tarvittaessa pidetään luokkakohtaisia vanhempainiltoja. Vanhempainilloissa käsitellään koulun toiminnan suunnittelua, arviointia ja kehittämistä sekä muita ajankohtaisia asioita.
- Tiedottaminen tapahtuu Wilman, Pedanetin sekä teksti- ja sähköpostiviestien ja oppilaiden mukana lähetettävien tiedotteiden kautta. Huoltajia opastetaan Wilman käytössä.
- Kodin ja koulun päivänä 30.9.2022 huoltajat kutsutaan aamukahville koululle ja tutustumaan koulun toimintaan.
- Huoltajat osallistuvat koulun juhliin ja mahdollisiin muihin tapahtumiin.
- Viestintäsuunnitelmasta tiedotetaan huoltajia.
- Oppimiskeskustelut käydään kouluviraston ohjeiden mukaisesti.
- Huoltajien edustaja on mukana yhteisöllisen oppilashuollon kokouksissa.
- Vanhempainyhdistyksen toimintaa ollaan käynnistelemässä uudelleen.
- Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan lukuvuosittain, esimerkiksi huoltajille ja henkilökunnalle tehtävän kyselyn avulla.
- Tavoitteena on tehdä Pajulahden koulun Kodin ja koulun yhteistyösuunnitelma yhteistyössä huoltajien kanssa.
Muut kumppanuudet ja sidosryhmät
Kyläyhdistykset:
- Vierailuja koululla.
- Yhteisiä tapahtumia.
- Kouluympäristön kehittäminen yhteistyössä.
Tahkonrinteet:
- Laskettelu- ja lautailukoulutusta oppilaille.
Päiväkoti ja eskari
- Yhdessä laadittu joustavan esi- ja alkuopetuksen suunnitelma.
- Yhteiset tapahtumat ja juhlat
- Kummioppilastoiminta
- Yhteisen piha-alueen kehittäminen.
Muut yhdistykset ja yhteisöt:
- Pajulahden Martat, 4H ja SPR
- Vierailuja ja esittelyjä koululla.
- Kerhotoimintaa oppilaille
Pitäjäläinen ja Savon Sanomat:
- Sanomalehtiviikko ja -oppitunnit
- Toimittajien vierailuja koululla.
- Lehtijuttujen kirjoittaminen.
Pelastusviranomaiset ja poliisi:
- Henkilökunnan ensivastetoiminta ja pelastuskoulutus.
- Pelastusharjoituksia koululla sekä oppitunteja ja esittelyjä oppilaille.
- Nilsiän alueseurakunnan työntekijöiden vierailuja koulussa ja koulun juhlissa.
- Yhteistyösuunnitelman laatiminen.
Ortodoksinen seurakunta:
- Retkiä ja tapahtumia ortodoksioppilaille.
- Ortodoksiperinteen esittely.
Lionsit:
- Mahdollisessti opettajien koulutustilaisuuksia.
- Oppilaiden palkitsemisia.
- OPOn ja tukioppilaiden vierailu keväällä kuutosluokassa.
- Kuutosluokkalaiset käyvät tutustumassa tutustumispäivänä tulevassa yläkoulussa.
- Yläkoulu järjestää vanhempainillan 6. luokkalaisten vanhemmille.
- Ennen yläkoulun luokkien muodostamista pidetään tiedonsiirtopalaveri, johon osallistuvat yläkoulun erityisopettaja ja OPO sekä 6. luokan opettaja ja erityisopettaja. Palaverin kutsuu koolle OPO.
- Kuopion konservatorio ja Kuopion kansalaisopisto pitävät koulumme tiloissa musiikin soitonopetusta ja muskaritoimintaa.
- Mahdollisia konsertteja koulun oppilaille.
- Mahdollisia vierailuja koululla ja eri lajien esittelyjä oppilaille.
Kulttuuritoimi
- Kirjastoauton vierailut tiistaisin klo 10-12 koulullamme.
- Kulttuuripolun toiminta luokka-asteittain.