Kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja koulukuraattori

Oppilashuoltohenkilökunta

Kuraattori

Kuraattorina koulussa toimii Heidi Kokkonen. Hän on Maaninkajärven koululla maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Kuraattori voi olla oppilaan tukena kouluarjessa ja tavata oppilaan kanssa esimerkiksi kaverisuhdeasioihin liittyen, koulunkäynnin haasteiden sekä motivaatiopulmien vuoksi, sekä mielen hyvinvointiin ja itsetuntoon liittyvissä asioissa. Kuraattorin kanssa voi keskustella luottamuksellisesti kouluhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä, mahdollisista elämänmuutoksista ja kodin arkeen liittyvistä asioista. Yksilöllisen opiskeluhuoltotyön ohessa kuraattori osallistuu koulun yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön esimerkiksi ryhmä- ja luokkatasolla, sekä toimii osana koulun yhteisöllistä toimintaa. Oppilaan tuki voidaan järjestää yhteistyössä mm. koulun, perheiden ja yhteistyötahojen kanssa. Yksilötukikeskustelut ovat yleensä 1–5 x. Työn painopiste on ennaltaehkäisevässä ja varhaisen vaiheen tuessa. Oppilas voi hakeutua kuraattorille ottamalla yhteyttä puhelimella, Wilman kautta tai sähköpostilla, tai esimerkiksi huoltajan, opettajan tai terveydenhoitajan välityksellä. 

 

Terveydenhoitaja

Terveydenhoitajana työskentelee Vuokko Kinnunen. Kouluterveydenhoito on ennaltaehkäisevää lapsen terveyttä edistävää toimintaa kouluyhteisössä. Terveystarkastuksissa seurataan ja tuetaan lapsen fyysistä ja psyykkistä kehitystä. Kouluterveydenhuoltoon kuuluu myös koulussa ja koulumatkalla sattuneiden tapaturmien ensihoito. Tämän lisäksi on hyvä huomioida, että muu sairaudenhoito esim. infektiotaudit ja vapaa-ajalla sattuneet tapaturmat eivät kuulu kouluterveydenhuoltoon.

Terveystarkastus/terveystapaaminen järjestetään vähintään kerran lukuvuodessa. Tapaamisessa keskustellaan terveystottumuksista, kaverisuhteista, kouluselviytymisestä, kehitysasioista, perheeseen liittyvistä asioista jne. Samalla tehdään ns. seulontatutkimukset.

Valtakunnallisen suosituksen mukaisesti laaja-alaisia terveystarkstuksia (opettajan kuuleminen ja terveydenhoitajan tarkastus, minkä jälkeen lääkärintarkastus, johon huoltaja on ala- ja yläkouluilla kutsuttu mukaan) järjestetään peruskouluvaiheen aikana kolme kertaa (koulun alkaessa 1. luokalla, murrosiän alkaessa 5. luokalla ja peruskoulun loppuvaiheessa jatko-opintoihin valmistauduttaessa 8. luokalla).

Maaninkajärven koulussa terveydenhoitaja on pääsääntöisesti ma-pe, osittain työskentely neuvolassa

Lääkärintarkastukset

Koululääkärin vastaanotto on koululla erikseen ilmoitettavina aikoina pääasiassa oppilaiden terveystarkastuksissa.

Psykologi

Psykologi ei vielä tiedossa. Huoltajia ja oppilaita ohjeistetaan olemaan opiskeluhuollollisissa asioissa yhteydessä kuraattoriin (tai terveydenhoitajaan) ja oppimisen tuen kysymyksissä erityisopettajaan, jotka tarvittaessa kääntyvät konsultoivan psykologin puoleen.