3.-6. luokat

Teksti

Tavoitteet

Oppimiskokonaisuuden tavoitteena on oppilaiden kulttuurillisen tietoisuuden laajentaminen, tiedonhakutaitojen oppiminen ja eri maihin/kulttuureihin tutustuminen.

Sisällöt ja toteuttaminen

MOK-tunnit toteutetaan yhden kouluviikon aikana helmikuussa. Viikon aikana luokat tutustuvat omaan maantieteelliseen alueeseen ja valmistelevat tuotoksia matkamessujen näyttelyä varten. Matkamessut toteutetaan viikon päätteeksi. Kaikki oppilaan pääsevät tapahtuman järjestäjiksi ja näyttelyn kiertäjiksi. 3.-4.luokat tutustuvat Eurooppaan, 5.luokka Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja 6.luokka Afrikkaan, Aasian, Australiaan ja Oseaniaan. 

Arviointi

Työskentely monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa arvioidaan osana oppiaineita eikä niistä anneta erillisiä arvioita todistuksissa. Arvioinnissa käytetään monipuolisesti erilaisia arvioinnin muotoja (jatkuva työskentelyn arviointi, tuotosten arviointi, itsearviointi, vertaisarviointi). Oppilaille annetaan palautetta työskentelystään oppimiskokonaisuuden aikana. MOK-viikon arviointi painottuu erityisesti työskentelytaitoihin. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä