1 Johtaminen

Koulun johtamisen periaatteet

Koulun johdon keskeisenä tehtävänä on edistää opetuksen arvopohjan ja koulun perustehtävän toteutumista. Johtamisessa on tärkeää tunnistaa kouluyhteisön vahvuudet ja kehittämishaasteet, vahvistaa itsearviointia sekä kehittää pedagogista johtamista. Koulun rehtorin velvollisuutena on kehittää myös itseään johtajana.

Johtamisessa tulee noudattaa hyvän hallinnon mukaisia toimintatapoja. Koulun johtaminen on vuorovaikutteista ja osallistavaa. Kouluissa on johto- tai suunnitteluryhmät (-tiimit), joiden tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää toimintaa. Tiimien kokoonpanosta ja tehtävistä päättää koulun rehtori. Johtamista arvioidaan säännöllisesti.

Perusopetuksen vastuualueen lukuvuositavoitteet määritellään opetusjohtajan ja palvelualuejohtajan välisissä neuvotteluissa sekä tämän jälkeen perusopetuksen johtotiimissä ja rehtorikokouksissa. Vuosittain valitaan 1 - 2 kaupunkitasoista kehittämiskohdetta ja vähintään yksi koulukohtainen kehittämiskohde.

Kaikilla johtamisen tasoilla käydään vuosittain kehityskeskustelut kaupungin linjausten mukaisesti. Johtamista kehitetään ja tuetaan pitkäjänteisellä johtamisosaamiskoulutuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan, miten johtaminen on organisoitu (joryt, kehittämistiimit, henkilöstön työnjako, vastuut).

Suunnittelu- ja kokouskäytännöt kirjataan, yt- ajan käytöstä sovitaan ja sen toteutumista seurataan.

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma päivitetään ja henkilöstö perehdytetään siihen.

Lisätietoja:
opetusjohtaja Leena Auvinen 044 718 4003
perusopetuspäällikkö Sari Kokkonen 044 718 4018

Koulun johtamisen toimenpiteet

Kissakuusen, Karttulanlahden ja Kemppaanmäen kouluja johtaa yhteinen rehtori apunaan jokaisella koululla apulaisjohtaja. Koulujen yhteinen johtoryhmä (jory) kokoontuu säännöllisesti viikottain (maanantaisin) rehtorin johdolla käsittelemään koulujen yhteisiä asioita sekä osaltaan valmistelemaan uuden koulun valmistumista.

Kemppaanmäen koulun yhteissuunnitteluaika (YS-aika) on pääsääntöisesti tiistaisin klo 13.15. Lisäksi kokoonnumme keskiviikkoisin koulujen yhteisiin OPS-kokouksiin klo 8.00. YS-ajan asialista toimitetaan opetushenkilöstölle, jotta jokainen ehtii tutustua ja valmistautua käsiteltäviin asioihin. YS-tapaamisesta tehdään vapaamuotoinen muistio. Jokainen toimii vuorollaan muistion kirjoittajana. Muistiot talletetaan sekä sähköisesti että kokouskansioon. Maanantaisin klo 9.00 pidetään lisäksi välituntipalaveri, jossa käsitellään viikottaisia juoksevia asioita ja suunnitellaan ajankohtaisia tapahtumia.

Henkilöstön vastuualueet ja työnjako suunnitellaan ja sovitaan yhdessä lukuvuoden 2016-2017 alkaessa. Toukokuussa 2017 tehdään vastaava suunnitelma jo tulevaa lukuvuotta 2017-2018 varten. Ajatuksena on, että opetushenkilöstö valitsee tehtäviä mielenkiinnonsa mukaan ja työ jakautuisi mahdollisimman tasapuolisesti opetushenkilöstön kesken.

Kehityskeskustelut pidetään koko koulun henkilöstölle marras-huhtikuun aikana kunta-HR:n kautta.

Rehtori, apulaisjohtajat ja johtoryhmän jäsenet osallistuvat johtajuutta kehittävään koulutukseen. Johtajuuden kehittämispalaute kerätään sähköisenä maaliskuussa 2017. Myös kehityskeskustelut ovat osa johtajuuspalautetta.

Sijaisuusjärjestelyt:
Rehtorin ollessa poissa:
- hänen sijaisenaan toimii kunkin kouluyksikön apulaisjohtaja omassa yksikössään

Rehtorin ja apulaisjohtajan poissaollessa:
- Sijaisena 7-9 -luokat toimivat johtoryhmän jäsenet vuorollaan.
- Sijaisena 1-6 -luokat toimii johtoryhmän jäsen tai nimetty, virkaiältään vanhin opettaja .

Kemppaanmäen 0-2- luokkien apulaisjohtajan poissaollessa sijaisena toimii esiluokanopettaja.

Poissaolot ja vastuuhenkilöt merkitään tapahtumakalenteriin.
Sijaisena toimivalle kuuluu välttämättömien ja akuuttien asioiden hoitaminen erityisesti henkilöturvallisuuteen (oppilaat ja henkilöstö) koskevissa asioissa.