5 Asiakkuudet ja kumppanuudet

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.

Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Oppilaskuntatoiminnan kehittämistä tuetaan keskitetysti mm. järjestämällä toiminnasta vastaaville opettajille koulutusta. Jokaisella koululla on oppilaskunta. Oppilaskunnan jäsenistä muodostetaan oppilaskunnanhallitus.

Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Koulujen oppilaskunnista valitaan edustajat lasten Parlamenttiin. Kunta huolehtii oppilaskuntatoiminnan ohjaukseen tarvittavista resursseista. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.

Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.


Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Yhteistyöelimissä on aina koulun edustus. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.

Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.

Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.

Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa WIlman käytön periaatteet. Toimintakysely toteutetaan 3. ja 8. luokkien oppilaille ja huoltajille.


Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.

Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Sari Helena Kokkonen 044 718 4018

Kissakuusen koulun toimenpiteet

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Kaikki Kissakuusen koulun oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Jokainen luokka valitsee lukuvuoden alussa luokaltaan kaksi luottamusoppilasta. Luottamusoppilaan tehtävä on toimia yhteistyössä opettajien kanssa erilaisissa luokan edustamistehtävissä ja viestinnässä opettajien ja luokan välillä.

Luokkien edustajista muodostetaan oppilaskunnan hallitus. Oppilaskunnan hallitus tekee toimintasuunnitelman lukuvuodeksi, joka käydään läpi rehtorin ja oppilaskunnan hallituksen yhteisellä lounaalla. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa kytkeytyy kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan mm. Nuorisovaltuuston (NuVa) toiminnan kautta.

Oppilaskunta järjestää taksvärkkikeräyksen yhdessä tukioppilaiden kanssa. Oppilaskunnan hallitus voi tehdä opiskeluun ja oppimisympäristöön liittyviä esityksiä ja kyselyitä, joita otetaan esille YS-palavereissa tai yhteisöllisessä oppilashuollossa. Rehtori osallistuu oppilaskunnan kokouksiin mahdollisuuksien mukaan.

Oppilaskunnan ohjaavina opettajína toimivat AijaRiikka Kemppainen ja Heli Oja.

Uudet tukioppilaat valitaan keväisin ja ryhmäytetään syksyllä. Tukioppilastoimintaa ohjaavat Kirsi Oinasmaa, Emmi Kähkönen ja Jarmo Huovinen Tukioppilastoiminnasta tehdään toimintasuunnitelma ja toiminta on säännöllistä koko kouluvuoden ajan. Tukioppilaat osallistuvat MLL:n koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan ja keväällä 9 lk:n tukioppilaat tekevät kevätretken.

Tukioppilailla on merkittävä rooli 7-luokkalaisten ryhmäyttämisissä. 7.-luokkalaisten ryhmäyttämispäivä järjestetään Hirvijärvellä, jossa myös tukioppilaat ovat mukana. Tukioppilaat pitävät omalle kummiluokalleen oppitunnin/-tunteja mm. kiusaamisen vastainen oppitunti, Some-tunti.

Oppilaskunnan hallituksen jäsenten ja tukioppilaiden esittelyt sekä hakuperusteet ovat selkeästi esillä ja kaikkien tiedossa.

Koulumme on toista vuotta mukana Liikkuva koulu -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on lisätä aktiivisuutta, toiminallisuutta ja liikkumismahdollisuuksia niin oppitunneilla kuin välitunneilla. Välituntitoimintaa ohjaavat oppilaista valitut koulutetut Välkkäri-ohjaajat ja vastuuopettajina Timo Huuskonen sekä Janne Seppälä.

Kodin ja koulun yhteistyö

Arviointikeskustelut pidetään huoltajien, oppilaan ja luokanvalvojan kesken jokaisella luokkatasolla. Koulun yhteinen vanhempainilta pidetään syyskuun alussa, ja marraskuussa. Marraskuun vanhempainillassa 4.11. vieraana on Nuorisokeskus Balanssi ja aiheena nettikiusaamisen vastainen työ. 6-luokkalaisten vanhempainilta pidetään 3.12.2015 ja 9-luokkalaisten huoltajille järjestetään toisen asteen hakuihin liittyvä ilta 14.1.2016.
Luokanvalvojat pitävät lisäksi oman luokkansa vanhempainiltoja tarpeen mukaan.

Vanhempaintoimikunnan edustajat osallistuvat yhteisöllisen oppilashuollon tapaamisiin. Kaikille huoltajille tarjotaan mahdollisuus osallistua marraskuun alusta, kerran kuussa järjestettäviin ops-keskusteluihin.

Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Kallaveden seurakunta; kerran kuussa päivänavaus ja seurakunnan tiloissa kirkollisiin juhliin liittyvät adventti- ja pääsiäishartaus, ryhmäyttämispäivä Hirvijärvellä, rippikouluinfo.
Kaupungin nuorisotoimi: Nuokkaritoiminta
Pohjois-Savon liikunta: Liikkuva koulu -koulutukset
Karttulan Ampujat: yhteistyö valinnaisliikunnan kanssa
Mannerheimin Lastensuojeluliitto: tukioppilastoiminta
Kuopion Kaupunginteatteri: teatterivierailu (ilmaisutaidon ryhmä) teatteripolku 8 lk
Poliisi: Who cares -tapahtuma, koulupoliisi (ilkivalta)
Pelastuslaitos: palotarkastus, pelastussuunnitelman tarkistaminen
Savon Ammatti- ja Aikuisopisto: oppilasvierailut
Kuopion, Vesannon, Suonenjoen ja Rautalammin lukiot: oppilasvierailut

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä