Oppilaiden työelämään tutustuminen (TET)

Työelämään tutustuminen

TET-jakson aikana oppilas pääsee tutustumaan työelämään, soveltamaan sekä kokeilemaan koulussa ja vapaa-ajallaan oppimiaan taitojaan työelämässä. Samalla oppilailla on mahdollisuus päästä tutustumaan itseään kiinnostaviin työpaikkoihin, aloihin ja yrittäjyyteen. TET-jakson määränä on myös kasvattaa oppilaiden työelämätietoutta, jota eri elinkeinoihin, työelämään ja ammattialoihin tutustuminen ja työn hakemisen harjoittelu lisäävät.

7. luokka

Syksyn ja alkuvuoden aikana seitsemäsluokkalaiset suorittavat yhden päivän mittaisen TET-harjoittelun koulumme keittiössä. Harjoittelussa työelämään tutustutaan keittäjämme Pirkon ohjauksessa ja oppilaat saavat ensituntuman työmaailmaan sekä pääsevät kokeilemaan taitojaan koulukeittiön työtehtävissä. TET-harjoittelun ajankohta pyritään aina sijoittamaan sellaiselle päivällä, jolloin ei oppilaalla olisi kokeita. Kokeen sattuessa harjoittelun ajalle tekee oppilas kokeen normaalisti.

Yleisiä ohjeistuksia TET-harjoitteluun tulevalle oppilaalle:

  • Oppilas toimii TET-harjoittelun ajan keittiön työyhteisön jäsenenä, jolloin harjoittelun aikana ei ole välitunteja eikä oppitunteja. Harjoittelun aikana on tarjotaan oppilaille lounas.

  • Muista käytöstavat ja kohteliaisuus, kun saavut harjoitteluun. Esittele itsesi ja kerro miksi olet tullut paikalle.

  • Työskentelyaika alkaa kello 10.00 ja päättyy noin kello 14 tai tilanteen mukaan myöhemminkin. Pääasia on, ettei työtehtävät jää kesken.

  • Sisäkengät suositellaan otettavan mukaan, jos sellaiset löytyy. HUOM! Älä tule Crocseilla harjoitteluun, sillä keittiössä on ajoittain kostea lattia, jolloin liukastumisvaara on suuri. Jos sisäkenkiä ei ole löydy käytetään puhdistettuja ulkokenkiä.

  • Pukeudu puhtaisiin vaatteisiin tullessasi harjoitteluun. T-paita on työasuna suositeltavin keittiön korkean lämpötilan vuoksi.

  • Päähineeksi suositellaan puhdasta tuubihuivia, jos vain kotoa löytyy.

  • Pitkät hiukset laitetaan kiinni jo ennen keittiöön saapumistaan.

  • Repun saa ottaa mukaan ja kännykkä säilytetään harjoittelun ajan repussa. Tauolla on mahdollisuus käyttää kännykkää.

  • Jos oppilaan työskentely ei suju tai oppilas on vastahakoinen noudattamaan ohjeita ja käskyjä, palauttaa keittiö oppilaan oppitunneille ja koulupäivä jatkuu normaalisti.

  • Jos koulupäivä jatkuu kello 14 jälkeen, siirtyy oppilas harjoittelun jälkeen normaalisti oppitunnille.

  • Ota mukaasi repullinen reippautta ja uteliasta mieltä matkaan – tutkia ja kysellä saa niin paljon kuin sielu sietää!

8. ja 9. luokka

8. ja 9. luokan työelämään tutustumisjaksolla oppilaat etsivät itselleen TET-harjoittelupaikan itseään kiinnostavasta työpaikasta. Opo voi tarvittaessa olla apuna työpaikan hankkimisessa. Kun mieluisa harjoittelupaikka on löytynyt, oppilas ja työnantaja tekevät TET-sopimuksen, jossa sovitaan muun muassa työajasta. Harjoittelujaksolla työpäivän pituus on noin kuusi tuntia päivässä. TET-sopimus täytetään yhdessä työnantajan kanssa ja se tulee palauttaa opolle sopimuksessa lukevaan määräaikaan mennessä.

TET-harjoittelun pelisäännöt:

  • TET-jaksolla oppilas on edelleen koululainen eikä hän ole työsuhteessa työnantajaan. Oppilasta velvoittaa edelleen koulun säännöt, jonka lisäksi hän noudattaa työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita.

  • Työaika on kuusi (6) tuntia päivässä, mihin sisältyy ruokailu. Työajan tulisi mielellään sijoittaa kello 8-16 väliin ja aina kello 6-21 väliin.

  • Oppilaan perehdyttämistä ohjaa työpaikalla vastuuhenkilö. Hänen tehtävänsä on perehdyttää oppilas työpaikan sääntöihin ja opastaa työtehtävien suorittamisessa.

  • Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti, käyttäydyttävä asiallisesti ja noudatettava työnantajan antamia ohjeita ja määräyksiä. Mikäli oppilas aiheuttaa sääntöjen vastaisella toiminnalla vahinkoa, on hän itse korvausvelvollinen.

  • Tapaturman tai vahingon sattuessa on työnantajan oltava välittömästi yhteydessä kouluun.

  • Poissaolon sattuessa oppilaan on ilmoitettava välittömästi työnantajalle. Jos oppilas jättää saapumatta työpaikalle ilmoittamatta, on työnantajan olla yhteydessä kouluun.

  • Oppilaalla on ruokailun suhteen kolme vaihtoehtoa:
    • Työnantajan/huoltajan tarjoama ruoka
    • ruokailu lähimmässä Servican toimipisteessä (oppilas saa ruokaliput opolta)
    • mikäli kumpikaan edellä mainituista vaihtoehdoista ei ole mahdollinen, maksetaan ns. eväsraha korvauksena omista eväistä huoltajan pankkitilille jälkikäteen.

  • Oppilas saa TET-jakson ajaksi bussikortin, jos työmatka kotoa työpaikalle on suorinta tietä mitattuna yli viiden (5) kilometrin mittainen ja työpaikka on Kuopion alueella.

  • Oppilas täyttää TET-jakson aikana harjoitteluraporttia. Raporttiin voi sisältyä esimerkiksi yrityksen esittely, työntekijän haastattelu työpaikalla sekä oppilaan omien työtehtävien esittelyä ja itsearviointia. Pyydämme työnantajan edustajaa täyttämään TET-todistuksen ja antamaan sen oppilaalle TET-jakson päättyessä.