2 Koulun tiimit ja keskeiset vastuutehtävät

Koulun tiimit ja keskeiset vastuutehtävät


Tiimin nimi Tiimin tavoitteet ja tehtävät Tiimin jäsenet
Suunnitteluryhmä Suunnitteluryhmän tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää Jynkän koulun toimintaa. Koulun suunnitteluryhmään on valittu lukuvuoden ajaksi rehtorin ja apulaisjohtajan lisäksi kolme opettajajäsentä. Suunnitteluryhmässä valmistellaan tiimipalavereihin vietävät asiat sekä käsitellään koulun kehittämisen ohella toimintaan liittyviä ajankohtaisia asioita.  

Suunnitteluryhmän opettajajäsenet huolehtivat tiedonkulusta heille nimettyjen luokkatasotiimien, suunnitteluryhmän ja opettajien kokouksien välillä. He vastaavat tiedon välittämisestä omille luokkatasotiimeilleen ja pitävät tarvittaessa omien luokkatasojen suunnittelukokoukset. Suunnitteluryhmän jäsenet perehdyttävät uuden henkilökunnan yhdessä turvallisuusvastaavan, rehtorin, apulaisjohtajan ja koulusihteerin kanssa.   

Suunnitteluryhmän keskeisimpiin vastuutehtäviin kuuluu myös ruokailuvuorojen ja välituntivalvontojen organisointi sekä niistä tiedottaminen henkilöstölle.  

rehtori Viivi Kariniemi
apulaisjohtaja/vs. rehtori Anna-Katri Pesonen
vs. apulaisjohtaja Petri Manninen

1.–2. luokkatasotiimin edustaja
Miia Taskinen

3.–4. luokkatasotiimin edustaja Juho Paakkari

5.–6. luokkatasotiimin edustaja Hannele Roivanen
Luokkatasotiimit Jynkän koulussa toimii neljä luokkatasotiimiä, jotka suunnittelevat yhdessä opetusta ja työstävät kulloinkin ajankohtaisia koulun toimintaan liittyviä aiheita. Tiimit ovat 1.-2. luokkatason tiimi, 3.-4. luokkatason tiimi ja 5.-6. luokkatason tiimi. Lisäksi koulussa toimii pienluokkien tiimi. Koko koulun henkilöstö
Sovittelutiimi Koulun kiusaamisen vastaisen toiminnan koordinoijina toimivat sovittelutiimin vastuuopettajat. He vastaavat kiusaamisen vastaisen työn suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhteistyössä koko koulun henkilökunnan kanssa.

Sovittelutiimi tekee tiivistä yhteistyötä tunne- ja turvataitotiimin kanssa kehittäen edelleen koulun ennaltaehkäisevää toimintaa sekä epäasialliseen käytökseen puuttumisen käytänteitä.

Hannele Roivanen huolehtii oppilaiden välisten ristiriitatilanteiden ratkaisemisen tueksi käytettävästä Verso-toiminnasta eli yhteisöllisestä vertaissovittelutoiminnasta. Tehtävään sisältyy versoaikuisten ja verso-oppilaiden vastuuvuorojen koordinoiminen sekä versotoiminnan periaatteista informoiminen muulle henkilökunnalle.
Sovittelutoiminnan vastuuhenkilöt:
Kaarle Ruokolainen
Hannele Roivanen

Verso-ohjaajat:
Soile Eskelinen
Maarit Kivimäki
Eliisa Halonen
Minna Parviainen
Turvallisuustiimi

Turvallisuustiimi huolehtii oppilaitoksen turvallisuudesta muun henkilöstön ja rakennuksen tekniikasta vastaavien tahojen avustuksella. Tehtävänä on pitää pelastussuunnitelma ja siihen liittyvät oppaat ajan tasalla ja suunnitella turvallisuuteen liittyvät harjoitukset. Turvallisuustiimin jäsen osallistuu palotarkastuksiin. Turvallisuustiimi perehdyttää henkilöstön koulun turvallisuusasioihin ja järjestää turvallisuuskävelyn lukuvuoden alussa koululla toimivalle henkilöstölle. 

Turvallisuustiimi ja muutama muu suorittavat AVEKKI – kurssin ja sitä kautta huolehtivat koulu henkilöturvallisuudesta. Muu henkilökunta suorittaa AVEKKI – kertauksen ja jatkossa on säännöllisesti kertaushetkiä. 

Janne Lappalainen
Juho Paakkari
Timo Latsa
Kehittäjäopettajatiimi

Kehittäjäopettajat kehittävät koulun pedagogiikkaa ja koulua yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. He ylläpitävät yhdessä rehtorin ja suunnitteluryhmän kanssa pedagogista kehitystyötä ja keskustelua koko yhteisössä.

Kehittäjäopettajat rohkaisevat ja tukevat kollegoitaan kehittämään omaa työtään koulullamme valittujen teemojen mukaisesti sekä toimivat keskustelujen vetäjinä.

Tiimin jäsenet tekevät yhteistyötä kiertävän pedagogisen mentorin kanssa ja osallistuvat kehittäjäopettajien yhteisiin koulutuksiin ja tapaamisiin.

Eliisa Halonen
Miia Taskinen
Tunne- ja turvataitotiimi Tunne- ja turvataitotiimi huolehtii tunne- ja turvataitokalenterin esittelystä ja käyttöön jalkauttamisesta koulussamme. Tiimin jäsenet koordinoivat Tunne- ja turvataito- teemaisen MOK-viikon aikataulua yhteistyössä suunnitteluryhmän kanssa.  Hannele Roivanen
Eliisa Halonen
Oppimisen tuen tiimi

Oppimisen tuen ryhmä koordinoi ja arvioi kolmiportaisen tuen toteutumista.

Tiimi seuraa säännöllisesti lukuvuoden aikana luokkien tuen tarvetta, tuen kohdentumista ja toteutumista siten, että oppilaalle annettava tuki on suunniteltua ja joustavaa. Oppimisten tuen tiimi tekee tiivistä yhteistyötä opiskeluhuollon kanssa. 

Oppimisen tuen ryhmään kuuluvat Jynkän koulun laaja-alaiset erityisopettajat, erityisluokanopettajat ja rehtori. Tiimi kokoontuu säännöllisesti. Varsinaisen kokoontuvan ryhmän lisäksi koulunkäynninohjaajat ovat keskeinen osa oppimisen tuen joustavaa tiimiä. 

rehtori Viivi Kariniemi/
vs. rehtori Anna-Katri Pesonen

Erityisluokanopettat:
Viivi Meriläinen
Timo Latsa
Pasi Frilander/Maija Immonen

Erityisopettajat:
Leila Pelo
Eliisa Halonen
Jaana Sarameri
Tyhy-tiimi

Työhyvinvointitiimin jäsenet vastaavat koulun henkilöstön työhyvinvoinnin tukemisesta yhdessä rehtorin ja suunnitteluryhmän kanssa.

Rehtori vastaa työhyvinvointiin ja työsuojeluun liittyvien toimintamallien ja ohjeiden toimeenpanosta sekä aktiivisen aikaisen puuttumisen toimintamallin toteutumisesta.
Tyhytiimi osallistuu viranomaisen työsuojelullisiin toimiin (esim. riskienarvionti, kyselyt, katselmukset) tarvittaessa yhdessä rehtorin kanssa. Tyhytiimin jäsenet osallistuvat kaupungin järjestämiin koulutuksiin. 

Tiimin opettajajäsenet vastaavat työhyvinvointisuunnitelman vuosittaisesta laatimisesta ja toimittamisesta sähköpostilla työsuojeluvaltuutetulle. Tänä lukuvuonna tyhytiimi päivittää oppilaitoksen omavalvontasuunnitelman yhteistyössä rehtorin, turvallisuustiimin ja suunnitteluryhmän kanssa. Tiimi vastaa suunnitelman kirjallisesta toteutuksesta.

Tiimin tehtäviin kuuluu lisäksi työhyvinvointitapahtumien ideointi ja koordinointi. 

Minna Parviainen
Miia Taskinen
Oppilaskuntatiimi

Koulussamme oppilaskunnan kautta oppilaiden on mahdollista saada äänensä kuuluviin heitä koskevissa asioissa ja vaikuttaa kouluyhteisönsä kehittämiseen. Hallituksen edustajien tehtävänä on toimia viestin viejinä ja tuojina oman luokan ja oppilaskunnan hallituksen välillä. Hallituksen tehtävä on myös suunnitella ja toteuttaa erilaisia teemapäiviä ja tempauksia. Oppilaskunnan hallitusta ohjaavat opettajat tuovat oppilaiden mielipiteet ja ehdotukset tiedoksi rehtorille/opettajien kokouksiin. 

Syyslukukauden alussa jokaisesta luokasta valitaan demokraattisella äänestyksellä oppilaskunnan hallituksen pää- ja varajäsen. Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, tarvittaessa useammin. Oppilaskunnan hallituksen toimintaa on ohjaamassa kaksi opettajaa. 
 
Tänä vuonna valitaan kaksi Jynkän koulun oppilasedustajaa Kuopion Lasten Parlamentin toimintaan. 

Eeva Happonen
Anni Vauhkonen
Taito- ja taideainetiimi Taito- ja taideainetiimi huolehtii opetustilojen toimivuudesta ja tarviketilauksista. Tiimin jäsenet voivat suunnitella koko koulun osalta esim. käsitöiden kokonaissuunnitelmaa. Sekä teknisiin käsitöihin että tekstiilikäsitöihin on sovittu luokkatasoisia suunnitelmia opetuksen osalta.  Janne Lappalainen
Taina Kurikka
Musatiimi Musatiimi huolehtii koulun musiikkiluokan instrumenttien ja tarvikkeiden järjestyksestä ja ylläpidosta. Lisäksi musatiimi hoitaa yhteisten tilaisuuksien säestykset ja osallistuu juhlaohjelmien harjoitteluun ja esityksiin.  Kaarle Ruokolainen
Anna-Katri Pesonen
Liikuntatiimi Liikuntavastaavat järjestävät koulun liikuntatapahtumia ja teemapäiviä. He vastaavat ilmoittautumisista ja muista järjestelyistä koululiikunnan järjestämiin tapahtumiin. Liikuntavastaavat vastaavat välkkäriliikuntatoiminnasta, jossa pidetään välkkärilainaamoa ja järjestetään pienemmille oppilaille välituntiliikuntaa. Liikuntavastaavat ja muut liikuntaluokan opettajat vastaavat liikuntaluokkatesteistä. Minna Parviainen
Janne Lappalainen
TVT-tiimi

Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä edistetään kouluissa kehittämällä seuraavia osa-alueita: 

  • opetushenkilöstön digipedagoginen osaaminen 
  • oppilaiden digitaidot 
  • digitaalisten laite- ja oppimisympäristöjen käyttö 

Opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään koulutusten sekä kouluilla toimivien pedagogisten tukihenkilöiden. Osaamisen kehittymistä, koulutusta ja tuen tarpeita kartoitetaan vuosittain tehtävillä kyselyillä. 
 
Kaikille oppilaille turvataan tasapuoliset mahdollisuudet digitaitojen oppimiseen. Opettajan tehtävänä on huolehtia oppilaiden tvt-opetussuunnitelman mukainen osaaminen 2. ja 6. luokan päättyessä. Opetussuunnitelman toteuttamisen tukena käytetään kaupungin omia digitaitokalentereita vuosiluokille 1 – 6. 
 
Laite- ja oppimisympäristöjen käyttöä edistetään koulukohtaisten teknisten tukihenkilöiden avulla. Laajennetaan ja syvennetään digitaalisten oppimisympäristöjen käyttömahdollisuuksia. Koulujen tekniset tukihenkilöt huolehtivat toimenkuvansa mukaisista tehtävistä. 

Minna Parviainen
Juho Paakkari
Petri Manninen
Anni Vauhkonen
Eeva Happonen
Janne Ojala
KV-tiimi

Koulullamme on meneillään Erasmus KA1 projekti “Jynkän koulu liikkuu”. Tämän projektin tiimoilta KV-tiimi huolehtii esimerkiksi Job Shadowing liikkuvuuksista, budjetin seuraamisesta ja loppuraportin tekemisestä. Projekti on näkynyt koulullamme Galleria-aulassa PP-esityksenä, julisteina ja saksalaisten Job Shadowing vierailuna. Lisäksi koulumme MOK viikon teema liittyi projektimme painoalueisiin. 

Anne Tuovinen
Anna-Katri Pesonen
Taina Kurikka

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä