Kodin ja koulun yhteistyö

Hatsalan klassillisen koulun toiminta-ajatus Yhdessä eteenpäin. Tehtävämme on yhdessä kotien kanssa tukea oppilaidemme kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Hyvään yhteistyöhön kuuluu arvostaminen, kuunteleminen, toistemme työn tukeminen sekä avoin ja aktiivinen viestintä. Haluamme kouluna kehittyä ja tehdä työtä myös hyvän tulevaisuuden turvaamiseksi.

Teemme yhteistyötä kotien kanssa monin eri tavoin. Esittelemme koulua 6. luokan huoltajille syyslukukauden lopussa, ja kutsumme tulevat 7.-luokkalaiset tutustumaan kouluun toukokuussa. Järjestämme yhteisiä vanhempainiltoja 7. luokkien huoltajille syyslukukauden alussa ja yhteishakuilta 9.-luokkalaisten huoltajille tammikuussa. Lisäksi järjestämme luokkakohtaisia vanhempainiltoja tarpeen mukaan.

Huoltajat ovat aina tervetulleita tutustumaan koulun toimintaan. Kutsumme huoltajat vuosittain koululle oppimiskeskusteluun, jossa on mukana oppilas, huoltajat ja luokanohjaaja. Tarvittaessa oppimiskeskustelussa voi olla mukana myös oppilaaohjaaja tai erityisopettaja. Lisäksi olemme yhteydessä kotiin, jos oppilaasta herää huoli. Toivomme myös kotien ottavan kouluun yhteyttä aina, jos on aihetta.

Yhteisen kasvatustyön tukemiseksi kodin ja koulun viestintä on tärkeää. Hatsalan klassillisen koulun viestintäsuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun viestintätavat ja -vastuut: Hatsalan klassillisen koulun viestintasuunnitelma.doc

Oppilashuolto kuuluu kaikille koulun aikuisille ja sitä toteutetaan yhdessä oppilaan ja huoltajien kanssa, ks. Hatsalan klassillisen koulun oppilashuollon suunnitelma.