Arviointi
Arvioinnin tulokset, johtopäätökset ja kehittämissuunnitelma
Oppilaiden osallistaminen
Oppilaskunta on toiminut lähes suunnitelman mukaisesti. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet eivät ole jalkautuneet luokkiin tiedottamaan kokouksissa esille tulleista asioista. Tiedottaminen on tapahtunut keskusradiokuulutuksina. Oppilaskunnanhallituksen jäseniä tulisi kuulla myös teemapäivien ja tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa.
Luottamusoppilastoiminta on toiminut vaihtelevasti. Luottamusoppilastoiminnan periaatteet tulisi kuitenkin yhdessä suunnitella ja kirjata ylös.
Tukioppilaat ovat olleet seiskojen mukana toiminnassa aktiivisesti. Toimintasuunnitelma ei ole kaikille nähtävissä. Kummiluokan yksinjäävien oppilaiden huomioiminen on vaikeasti arvioitavissa.
Liikkuva koulu -välituntitoiminta ei ole toiminut kunnolla tänä vuonna, vain osilla seitsemäs luokista. Toiminnasta on puuttunut Välkkäri-ohjaajia. Vastuuopettajana keväällä on toiminut Maarit Nevalainen Ari Tikkasen sijalla.
Kodin ja koulun yhteistyö on totetunut suunnitelman mukaisesti.
Sidosryhmäyhteistyö
Sidosryhmäyhteistyötä on toteutettu suunnitelman mukaisesti aktiivisesti. Lisäksi kulttuuria on käyty kokemassa myös teatterilla ja ilmaisutaidon ryhmä on tehnyt yhteistyössä KYS:n kanssa videon. 8.luokkalaiset osallistuivat taidetestaaja -tapahtumiin.