Koulun toimenpiteet
Kouluun rekrytoidaan mahdollisimman päteviä opettajia. Opettajien valinnassa kiinnitetään huomiota hakijan soveltuvuuteen koulun ja koko kaupungin näkökulmasta.
Sijaisiksi pyritään saamaan päteviä opettajia. Lyhytaikaisten sairauspoissaolojen järjestelyissä pyritään siihen, että oman aineryhmän opettajat hoitavat oto-tunnit. Oto-tuntien (oto=oman työn ohessa sijaisena) sisältö on sellainen, että oppilaat voivat opiskella itsenäisesti ja turvallisesti. Laaja-alaiset erityisopettajat toimivat sijaisina, jos on kyseessä samanaikaisopetuksena toteutettu tunti.
Uuden henkilöstön perehdyttäminen kuuluu hallinnollisilta osin rehtorille ja apulaisjohtajalle. Turvallisuusasioissa perehdyttävät turvallisuuspäällikkö sekä apulaisjohtaja. Aineryhmä perehdyttää uudet opettajat oppiaineiden osalta ja luokanohjaajat heidän työkuvaan kuuluvien asioiden osalta.
Rehtori käy kehityskeskustelut lukuvuoden aikana noin puolelle henkilöstöstä aloittaen uudesta henkilöstöstä. Kehityskeskusteluissa käytetään KuntaHR -ohjelmaa.
Koulutuksen painopistealueena on ATK-osaaminen ja ops-työ. Molemmissa pyritään käyttämään vertaisohjaamista oppimisen tukena. Aineryhmät sopivat mahdollisuuksien mukaan keskenään, ketkä lähtevät koulutuksiin ja miten tieto siirretään muille opettajille. Koulutuksiin lähtöön kannustetaan ja sijaisvastuuta pyritään kierrättämään. Kuluvan lukuvuoden VESO-koulutukset painottuvat ops-työhön.
Koululta on valittu työhyvinvointipari, Katja Uuksulainen ja Laura Röppänen, jotka yhdessä rehtorin kanssa tekevät työhyvinvointisuunnitelman. Työhyvinvointipari toimii koulun arjessa henkilöstön viihtyvyyden ja jaksamisen parantamiseksi sekä toimivien henkilöstösuhteiden edistämiseksi. Työhyvinvointipari kokoontuu säännöllisesti yhdessä rehtorin kanssa. Työhyvinsuunnitelma lv 2016 - 2017 on tehty.