5 Asiakkuudet ja kumppanuudet

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.

Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Oppilaskuntatoiminnan kehittämistä tuetaan keskitetysti mm. järjestämällä toiminnasta vastaaville opettajille koulutusta. Jokaisella koululla on oppilaskunta. Oppilaskunnan jäsenistä muodostetaan oppilaskunnan hallitus.

Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Koulujen oppilaskunnista valitaan edustajat lasten Parlamenttiin. Kunta huolehtii oppilaskuntatoiminnan ohjaukseen tarvittavista resursseista. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.

Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun oppilaskunnan toiminta.


Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.

Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.

Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.

Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa Wilman käytön periaatteet.

Kodin ja koulun yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan, opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Huoltajia tiedotetaan riittävästi koulun toiminnasta. Huoltajille luodaan yhteistyömahdollisuuksia osallistua luokan, luokkatasojen ja koko koulun toimintaan.

Esimerkkejä yhteistyön järjestämiskäytänteistä:
- koulun tiedottamisen ja yhteistyökäytänteiden tulee olla suunniteltua ja laadukasta (viestintäsuunnitelma)
- oppilashuoltoryhmät
- vanhempainyhdistys
- luokkatoimikunnat
- vanhempainillat ja muut yhteiset tapahtumat vanhempien kanssa
- oppimiskeskustelut
- koulun tapahtumiin osallistuminen

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun yhteistyön muodot.


Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.

Opettajia kannustetaan yhteistyöhön muiden opettajien kanssa alueellisesti ja eri kouluasteiden välillä. Muun sidosryhmäyhteistyön tulee olla pedagogisesti perusteltua, koulun opetus - ja kasvatustyötä yhteisöllisesti tukevaa. Alueen painopistealueet tulee huomioida.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Sari Ihalainen 044 718 4018

Koulun toimenpiteet

Tekijä: Anu Wulff

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Julkulan yksikössä toimii oppilaskunta, jonka muodostavat avohoidossa olevat oppilaat. Ohjaavina opettajina toimivat Hanna Halonen ja Jukka Rissanen. Oppilaskunnalle valitaan hallitus syyslukukauden alussa. Se kokoontuu 2-3 kertaa lukukauden aikana.


Kodin ja koulun yhteistyö

Sairaalakoulujaksoilla pyritään huoltajien kanssa tekemään mahdollisimman tiivistä yhteistyötä. Kodin ja koulun yhteistyömuodot vaihtelevat koulun eri yksiköissä ja ovat myös tapauskohtaisia.

Huoltajat kutsutaan aina mukaan oppilasta koskeviin palavereihin. Huoltajia tavataan esim. verkostopalavereissa, hoitokokouksissa, HOJKS-palavereissa ja ohjauskäynneillä kotikouluilla. Oppilaita tulee koko Suomen alueelta, joten huoltajat eivät pysty aina osallistumaan. Siksi yhteyttä pidetään myös puhelimitse ja sähköpostilla.

Somaattisilla osastoilla olevien oppilaiden huoltajat ovat mukana lastensa sairaalajaksoilla, joten heitä opettaja tapaa opetuksen yhteydessä päivittäin.

Koulussa painotetaan yksilöllisiä tapaamisia huoltajien kanssa oppilasta koskevissa asioissa, joten koko koulun yhteisiä vanhempainiltoja ei pidetä.
Osastolla olevien oppilaiden huoltajien ja oppilaiden osallistumista koulun kehittämiseen ja yhteistyön suunnitteluun rajoittavat oppilaiden lyhyet hoitoajat.

Avo-oppilaiden ja huoltajien kanssa tehdään koulusopimus, jossa sovitaan tehtävänjaosta ja sairaalaopetusjakson pituudesta.

Lasten veri- ja syöpätautien osastolla opettaja osallistuu vähintään kerran lukukaudessa vanhempain keskusteluryhmään, jossa käsitellään kouluasioita.


Alavan koulun yhteistyötaho
t
- KYS: osastot ja poliklinikat, erityistyöntekijät, Kota-työryhmä
- NEVA-osasto, Niuvanniemen sairaala
Jokainen yksikkö määrittelee osastojen ja poliklinikan kanssa tehtävän yhteistyön. Yhteistyöhön voi kuulua päivittäisiä / viikottaisia / kuukausipalavereja. Lisäksi pyritään järjestämään yhteistyön suunnittelu- ja arviointipalavereja vähintään kerran lukuvuodessa

- oppilaiden omat koulut
- muut sairaalakoulut
- Valteri-koulut
- Vaalijala

Yhteistyötä koulujen kanssa tehdään valtakunnallisessa Saireke- hankkeessa kehitetyn nivelvaihemallin mukaisesti.

- Ammatilliset perhekodit
- Sosiaalityö ja lastensuojelu
- Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö (Kuopion kaupunki, LNMY)
- perheneuvola
- MilaPro ja Jatkopolut
- Oppiva-työryhmä

Yhteistyötä tehdään tarvittaessa, tapauskohtaisesti oppilaan kotikunnan työntekijöiden kanssa

Lisäksi yhteistyötä tehdään eri järjestöjen ja organisaatioiden kanssa:

- seurakunta
- poliisi ja pelastusviranomaiset
- kirjastot
- yritykset, seurat ja järjestöt ym. kolmannen sektorin toimijat, esim. SPR, Sylva ry. ADHD-liitto, Aivoliitto, Ejsveikeet
- kaupungin tarjoamat kulttuuripalvelut (museot, kulttuuripolku ja tapahtumat)
- Musapaja, Kuopion konservatorio
- etsivä nuorisotyö
- Sihti

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä