14.4.10 Musiikki

Koulun omat suunnitelmat

Oppiaineen tehtävä

Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin monia merkityksiä eri kulttuureissa sekä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnoissa. Oppilaiden musiikillinen osaaminen laajenee, mikä vahvistaa myönteistä suhdetta musiikkiin ja luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Musiikin opetus rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Toiminnallinen musiikin opetus ja opiskelu edistävät oppilaiden musiikillisten taitojen ja ymmärryksen kehittymistä, kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa. Näitä vahvistetaan ottamalla musiikin opetuksessa huomioon oppilaiden musiikilliset kiinnostuksen kohteet, muut oppiaineet, eheyttävät teemat, koulun juhlat ja tapahtumat sekä koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Oppilaiden ajattelua ja oivalluskykyä kehitetään tarjoamalla säännöllisesti mahdollisuuksia äänen ja musiikin parissa toimimiseen, säveltämiseen sekä muuhun luovaan tuottamiseen. Musiikin opetuksessa oppilaat opiskelevat musiikkia monipuolisesti, mikä edesauttaa heidän ilmaisutaitojensa kehittymistä.

Vuosiluokkien 3-6 musiikin opetuksessa oppilaat oppivat suhtautumaan avoimesti ja kunnioittavasti toisten kokemuksiin sekä luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ryhmässään. Samalla he tottuvat jäsentämään aiempaa tietoisemmin musiikillisia kokemuksia ja ilmiöitä sekä musiikkikulttuureja. Oppilaiden ymmärrys musiikkikäsitteistä ja ilmaisukeinoista syvenee ja laajenee samalla, kun taidot laulaa, soittaa, säveltää, liikkua ja kuunnella kehittyvät. Ääniin ja musiikin ilmaisukeinoihin liittyvää luovaa ja esteettistä ajattelua edistetään luomalla tilanteita, joissa oppilaat voivat suunnitella ja toteuttaa erilaisia musiikillisia tai monitaiteellisia kokonaisuuksia. Näissä tehtävissä oppilaat käyttävät mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään yksin tai yhdessä muiden kanssa. Musiikillinen toiminta liittyy luontevasti eheyttävään opiskeluun koulun arjessa ja juhlassa. Oppilaiden käsitys itsestään musiikillisena toimijoina rakentuu myönteisten oppimiskokemusten kautta.


Tavoitteet, sisällöt ja arviointi

3. LUOKKA

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Osallisuus

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään

L2, L3, L6, L7
S1 Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Musiikilliset yhteistyötaidot Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa.

Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä

(L2)

S1 Oppilas harjoittelee luontevaa äänenkäyttöä sekä yhteismusisointia laulaen ja käytössä olevilla soittimilla (rytmi-, melodia- ja sointusoittimet). Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä

Musisointitaitojen edistyminen
Oppilas osallistuu yhteislauluun ja -soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta.
T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen

(L1, L2)
S1 Luontevan liikkumisen sekä kehosoittimien tekniikoiden harjoittelu yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen.

S2 Musiikin tulkinta ja musiikin ilmaisulliset keinot.

Musiikkiliikunta

Musiikillisten ilmaisutaitojen kehittyminen
Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun.
 
T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä

(L2)
S1 Elämyksellinen kuuntelu (esim. miltä musiikki tuntuu) ja analyyttinen kuuntelu (esim. mitä musiikista voi erottaa).

S3 Oppilaiden kokemukset ja havainnot musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella (esim. soittoäänet, pelit, erilaiset luonnonympäristöt ja rakennetut ympäristöt).

S4 Monipuolista lastenmusiikkia, hengellistä musiikkia, eri kulttuurien musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia.

Musiikin kuuntelu Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan.
 
T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen

(L1, L2, L5, L6)
S1 Ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen turvallisessa ympäristössä, esim. pienryhmä.
Tablettisovelluksia avuksi säveltämisessä.

S4 Oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset.
Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia.
 

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja kulttuurista monimuotoisuutta

(L2)
S3 Yhteydet muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä musiikin merkitys elämän eri tilanteissa.
Osallistuminen lähiympäristön musiikkielämään (esim. konsertit, kulttuuritapahtumat).

S4 Oppilaiden omat kulttuurit, kulttuuriperinnön vaaliminen ja kulttuurisen ymmärryksen avartaminen.

Musiikin merkitysten havainnointi Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan.
 
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä

(L4)
S2 Tutustutaan niihin musiikkikäsitteisiin, joita tarvitaan yhteismusisoinnissa
1) rytmi (rytmileikkejä ja tahtilajeja)
2) melodia (nuottien nimet ja paikat viivastolla)
3) harmonia (sointumerkkejä, moniäänisyyden alkeita, kaanon)
4) dynamiikka (eri voimakkuuksia)
5) sointiväri (saundi)
6) muoto (kappaleen rakenne)

S1 Oppilas harjoittelee merkkijärjestelmän mukaan soittamista ja laulamista.

S2 Käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia.
Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä.
 

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

(L3)

S1 Äänenkäytössä ja soittamisessa harjoitellaan turvallisen ääniympäristön luomista.
Käytettävien soitinten ja laitteiden asianmukainen käyttö.

S3 Oppilaiden kokemukset ja havinnot musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä. Musiikin merkitysten pohtiminen elämän eri tilanteissa.

Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät.
 

Oppimaan oppiminen musiikissa

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin

(L1)
S1-S4 Musisoivan ryhmän jäsenenä toimiminen.

Laulamisen, soittamisen ja musiikkiliikunnan harjoittelu.



Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.


4. LUOKKA

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Osallisuus

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään

(L2, L3, L6, L7)

S1 Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Musiikilliset yhteistyötaidot Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa.

Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä

(L2)
S1 Oppilas harjoittelee luontevaa äänenkäyttöä sekä yhteismusisointia laulaen ja käytössä olevilla soittimilla (rytmi-, melodia- ja sointusoittimet). Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä.

Musisointitaitojen edistyminen.
Oppilas osallistuu yhteislauluun ja -soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta.
T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen

(L1, L2)
S1 Luontevaa liikkumista sekä kehosoittimien tekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen.

S2 Musiikin tulkinta ja musiikin ilmaisulliset keinot.

Musiikkiliikunta.

Musiikillisten ilmaisutaitojen kehittyminen
Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun.
 
T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä

(L2)
S1 Elämyksellinen kuuntelu (esim. miltä musiikki tuntuu) ja analyyttinen kuuntelu (esim. mitä musiikista voi erottaa).

S3 Oppilaiden kokemukset ja havainnot musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella (esim. soittoäänet, pelit, erilaiset luonnonympäristöt ja rakennetut ympäristöt).

S4 Monipuolista lastenmusiikkia, hengellistä musiikkia, eri kulttuurien musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia.
Musiikin kuuntelu.


Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan.
 
T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen

L1, L2, L5, L6

S1 Ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen turvallisessa ympäristössä, esim. pienryhmä.
Tablettisovelluksia avuksi säveltämisessä.

S4 Oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset.
Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin. Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia.
 

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja kulttuurista monimuotoisuutta

L2
S3 Yhteydet muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä musiikin merkitys elämän eri tilanteissa.
Osallistuminen lähiympäristön musiikkielämään (esim. konsertit, kulttuuritapahtumat).

S4 Oppilaiden omat kulttuurit, kulttuuriperinnön vaaliminen ja kulttuurisen ymmärryksen avartaminen.

Musiikin merkitysten havainnointi. Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan.
 
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä

(L4)
S2 Tutustutaan niihin musiikkikäsitteisiin, joita tarvitaan yhteismusisoinnissa
1) rytmi (rytmileikkejä ja tahtilajeja)
2) melodia (nuottien nimet ja paikat viivastolla)
3) harmonia (sointumerkkejä, moniäänisyyttä)
4) dynamiikka (eri voimakkuuksia)
5) sointiväri (saundi)
6) muoto (kappaleen rakenne)

S1 Oppilas harjoittelee merkkijärjestelmän mukaan soittamista ja laulamista.

S2 Käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia.


Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen. Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä.
 

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

(L3)
S1 Äänenkäytössä ja soittamisessa harjoitellaan turvallisen ääniympäristön luomista.
Käytettävien soitinten ja laitteiden asianmukainen käyttö.

S3 Oppilaiden kokemukset ja havinnot musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä.

S3 Musiikin merkitysten pohtiminen elämän eri tilanteissa.

Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö. Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät.
 

Oppimaan oppiminen musiikissa

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.

(L1)
S1-S4 Musisoivan ryhmän jäsenenä toimiminen.

S1 Oppilas harjoittelee tekemään valintoja yhteismusisoinnissa oman osaamistasonsa ja mielenkiintonsa mukaan.

Laulamisen, soittamisen ja musiikkiliikunnan harjoittelu.
Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot. Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.


5. LUOKKA

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Osallisuus

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään

(L2, L3, L6, L7)

S1 Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Musiikilliset yhteistyötaidot Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa.

Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä

(L2)

S1 Oppilas harjoittelee luontevaa äänenkäyttöä sekä yhteismusisointia laulaen ja käytössä olevilla soittimilla (rytmi-, melodia- ja sointusoittimet). Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä.

Musisointitaitojen edistyminen.
Oppilas osallistuu yhteislauluun ja -soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta.
T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen

(L1, L2)
S1 Luontevaa liikkumista sekä kehosoittimien tekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen.

S2 Musiikillisessa toiminnassa kiinnitetään huomiota myös tulkintaan ja musiikin ilmailullisiin keinoihin.
Musiikkiliikunta.

Musiikillisten ilmaisutaitojen kehittyminen
Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun.
 
T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä

(L2)
S3 Elämyksellinen, analyyttinen ja kriittinen kuuntelu.

S3 Opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella.

S4 Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti mm. eri kulttuurien musiikkia, hengellistä musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia.
Musiikin kuuntelu. Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan.
 
T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen

(l1, L2, L5, L6)
S1 Ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen.

S4 Oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset.
Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin. Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia.
 

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillisen maailman esteettistä, kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta

(L2)
S3 Yhteydet muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä musiikin merkitys elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.

S3 Osallistuminen lähiympäristön musiikkielämään (esim. konsertit, kulttuuritapahtumat).

S4 Oppilaiden omat kulttuurit, kulttuuriperinnön vaaliminen ja kulttuurisen ymmärryksen avartaminen.
Musiikin merkitysten havainnointi. Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan.
 
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä

(L4)
S2 Syvennytään musiikkikäsitteisiin, joita tarvitaan yhteismusisoinnissa
1) rytmi (rytmimerkkejä ja tahtilajeja)
2) melodia (nuottien nimet ja paikat viivastolla/tabulatuuri)
3) harmonia (sointumerkkejä, moniäänisyyttä)
4) dynamiikka (eri voimakkuuksia)
5) sointiväri (saundi)
6) muoto (kappaleen rakenne)

S1 Oppilas jatkaa harjoitteluaan merkkijärjestelmän mukaan soittamisessa ja laulamisessa.

S2 Käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia.

Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen. Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä.
 

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

(L3)

S1 Sähköisten soittimien ja laitteiden (sähkökitara, äänentoisto) asianmukainen käyttö

S3 Kuulonsuojelu

S3 Oppilaiden kokemukset ja havinnot musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä.

S3 Musiikin merkitysten pohtiminen elämän eri tilanteissa.
Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö. Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät.
 

Oppimaan oppiminen musiikissa

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.

(L1)
S1-S4 Musisoivan ryhmän jäsenenä toimiminen.

S1 Oppilas harjoittelee tekemään valintoja yhteismusisoinnissa oman osaamistasonsa ja mielenkiintonsa mukaan.

Laulamisen, soittamisen ja musiikkiliikunnan harjoittelu.
Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot. Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.


6. LUOKKA
Huom: 6. luokan arviointikriteerit päivitetty 1.8.2023

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Osallisuus

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään

(L2, L3, L6, L7)

S1 Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Musiikilliset yhteistyötaidot Oppilas ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet yhteismusisoinnissa.

Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä

(L2)

S1 Oppilas harjoittelee luontevaa äänenkäyttöä sekä yhteismusisointia laulaen ja käytössä olevilla soittimilla (rytmi-, melodia- ja sointusoittimet). Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä.

Musisointitaitojen edistyminen.
Oppilas osallistuu yhteislauluun ja -soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta.
T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen

(L1, L2)
S1 Luontevaa liikkumista sekä kehosoittimien tekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen.

S2 Musiikillisessa toiminnassa kiinnitetään huomiota myös tulkintaan ja musiikin ilmailullisiin keinoihin.

Musiikkiliikunta.

Musiikillisten ilmaisutaitojen kehittyminen
Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun.
 
T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä

(L2)
Elämyksellinen, analyyttinen ja kriittinen kuuntelu.

S3 Opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella.

S4 Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti mm. eri kulttuurien musiikkia, hengellistä musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia.

Musiikin kuuntelu. Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan.
 
T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen

(L1, L2, L5, L6)

S1 Ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn kehittäminen.

S4 Oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset.
Luovan musiikillisen ajattelun ilmaiseminen eri keinoin. Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia.
 

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillisen maailman esteettistä, kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta

(L2)
S2 Länsimaisen musiikin tyylikaudet.

S3 Yhteydet muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä musiikä musiikin merkitys elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.

Osallistuminen lähiympäristön musiikkielämään (esim. konsertit, kulttuuritapahtumat).

S4 Oppilaiden omat kulttuurit, kulttuuriperinnön vaaliminen ja kulttuurisen ymmärryksen avartaminen.

Musiikin merkitysten havainnointi. Oppilas esittää näkemyksiä musiikilliseen toimintaan liittyvistä havainnoistaan ja kokemuksistaan.
 
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä

(L4)
S2 Syvennytään musiikkikäsitteisiin, joita tarvitaan yhteismusisoinnissa
1) rytmi (rytmimerkkejä ja tahtilajeja)
2) melodia (nuottien nimet ja paikat viivastolla/tabulatuuri)
3) harmonia (sointumerkkejä, moniäänisyyttä)
4) dynamiikka (eri voimakkuuksia)
5) sointiväri (saundi)
6) muoto (kappaleen rakenne)

S1 Oppilas jatkaa harjoitteluaan merkkijärjestelmän mukaan soittamisessa ja laulamisessa.

S2 Käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia.
Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen. Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä.
 

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

(L3)

S1 Sähköisten soittimien ja laitteiden (sähkökitara, äänentoisto) asianmukainen käyttö

S3 Kuulonsuojelu

S3 Oppilaiden kokemukset ja havinnot musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä.

S3 Musiikin merkitysten pohtiminen elämän eri tilanteissa.
Välineiden ja laitteiden turvallinen käyttö. Oppilas käyttää laitteita ja soittimia ottaen huomioon muun muassa äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät tekijät.
 

Oppimaan oppiminen musiikissa

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.

(L1)
S1-S4 Musisoivan ryhmän jäsenenä toimiminen.

S1 Oppilas harjoittelee tekemään valintoja yhteismusisoinnissa oman osaamistasonsa ja mielenkiintonsa mukaan.

Laulamisen, soittamisen ja musiikkiliikunnan harjoittelu.
Oppimaan oppiminen ja työskentelytaidot. Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppiaineen tehtävä

Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin monia merkityksiä eri kulttuureissa sekä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnoissa. Oppilaiden musiikillinen osaaminen laajenee, mikä vahvistaa myönteistä suhdetta musiikkiin ja luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Musiikin opetus rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Toiminnallinen musiikin opetus ja opiskelu edistävät oppilaiden musiikillisten taitojen ja ymmärryksen kehittymistä, kokonaisvaltaista kasvua ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa. Näitä vahvistetaan ottamalla musiikin opetuksessa huomioon oppilaiden musiikilliset kiinnostuksen kohteet, muut oppiaineet, eheyttävät teemat, koulun juhlat ja tapahtumat sekä koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta. Oppilaiden ajattelua ja oivalluskykyä kehitetään tarjoamalla säännöllisesti mahdollisuuksia äänen ja musiikin parissa toimimiseen, säveltämiseen sekä muuhun luovaan tuottamiseen. Musiikin opetuksessa oppilaat opiskelevat musiikkia monipuolisesti, mikä edesauttaa heidän ilmaisutaitojensa kehittymistä.

Vuosiluokkien 3-6 musiikin opetuksessa oppilaat oppivat suhtautumaan avoimesti ja kunnioittavasti toisten kokemuksiin sekä luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ryhmässään. Samalla he tottuvat jäsentämään aiempaa tietoisemmin musiikillisia kokemuksia ja ilmiöitä sekä musiikkikulttuureja. Oppilaiden ymmärrys musiikkikäsitteistä ja ilmaisukeinoista syvenee ja laajenee samalla, kun taidot laulaa, soittaa, säveltää, liikkua ja kuunnella kehittyvät. Ääniin ja musiikin ilmaisukeinoihin liittyvää luovaa ja esteettistä ajattelua edistetään luomalla tilanteita, joissa oppilaat voivat suunnitella ja toteuttaa erilaisia musiikillisia tai monitaiteellisia kokonaisuuksia. Näissä tehtävissä oppilaat käyttävät mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään yksin tai yhdessä muiden kanssa. Musiikillinen toiminta liittyy luontevasti eheyttävään opiskeluun koulun arjessa ja juhlassa. Oppilaiden käsitys itsestään musiikillisena toimijoina rakentuu myönteisten oppimiskokemusten kautta.

Musiikin opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 3-6

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy

Osallisuus

T1 rohkaista oppilasta osallistumaan yhteismusisointiin ja rakentamaan myönteistä yhteishenkeä yhteisössään

S1-S4

L2, L6, L7

Musiikilliset tiedot ja taidot sekä tuottaminen

T2 ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön ja laulamiseen sekä kehittämään keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien soittotaitoaan musisoivan ryhmän jäsenenä

S1-S4

L2

T3 kannustaa oppilasta keholliseen musiikin, kuvien, tarinoiden ja tunnetilojen ilmaisuun kokonaisvaltaisesti liikkuen

S1-S4

L1, L2

T4 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia ääniympäristön ja musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä jäsentämään kuulemaansa sekä kertomaan siitä

S1-S4

L2

T5 rohkaista oppilasta improvisoimaan sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan pienimuotoisia sävellyksiä tai monitaiteellisia kokonaisuuksia eri keinoin ja myös tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen

S1-S4

L1, L2, L5, L6

Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito

T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan musiikillisia kokemuksiaan ja musiikillisen maailman esteettistä, kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta

S1-S4

L2

T7 ohjata oppilasta ymmärtämään musiikkikäsitteitä ja musiikin merkintätapojen periaatteita musisoinnin yhteydessä

S1-S4

L4

Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa

T8 ohjata oppilasta tunnistamaan musiikin vaikutuksia hyvinvointiin sekä huolehtimaan musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta

S1-S4

L3

Oppimaan oppiminen musiikissa

T9 ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla, osallistumaan tavoitteiden asettamiseen ja arvioimaan edistymistään suhteessa tavoitteisiin.

S1-S4

L1

Musiikin tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3-6

Musiikillisten tietojen ja taitojen oppiminen tapahtuu musisoiden eli laulaen, soittaen, kuunnellen, liikkuen, improvisoiden ja säveltäen sekä taiteidenvälisessä työskentelyssä. Sisällöt valitaan siten, että oppilas tutustuu musiikkikulttuureihin ja -tyyleihin monipuolisesti. Sisällöt tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia ja oppilaiden kokemuksia.

S1 Miten musiikissa toimitaan: Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota musisoivan ryhmän jäsenenä toimimiseen. Luontevaa äänenkäyttöä ja laulamista, liikkumista sekä keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimien perussoittotekniikoita harjoitellaan yhteismusisoinnissa. Opetuksessa on keskeistä ilmaisutaitojen ja kuvittelukyvyn monipuolinen kehittäminen.

S2 Mistä musiikki muodostuu: Musisointitilanteissa kiinnitetään huomiota peruskäsitteiden lisäksi musiikkikäsitteiden rytmi, melodia, harmonia, muoto, sointiväri ja dynamiikka hahmottamiskyvyn kehittämiseen. Osaamisen kehittyessä käsitteitä nimetään ja käytetään vakiintuneita tai omia symboleita kuvaamaan musiikillisia tapahtumia. Musiikillisessa toiminnassa kiinnitetään huomiota myös tulkintaan ja musiikin ilmaisullisiin keinoihin.

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa: Musiikillisten taitojen ja tietojen lisäksi opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja musiikista ja musiikin tekemisestä eri ympäristöissä koulussa ja koulun ulkopuolella. Opetuksessa rakennetaan yhteyksiä muihin oppiaineisiin ja omiin yhteisöihin sekä pohditaan musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.

S4 Ohjelmisto: Ohjelmiston suunnittelussa kiinnitetään huomiota oppilaiden omiin kulttuureihin, kulttuuriperinnön vaalimiseen ja kulttuurisen ymmärryksen avartamiseen. Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti muun muassa lastenmusiikkia, eri kulttuurien musiikkia, taidemusiikkia, populaarimusiikkia ja kansanmusiikkia. Musisointitilanteissa syntyneet oppilaiden luovat tuotokset ja sävellykset sisältyvät myös ohjelmistoon.