Heinäkuu 2024

Vko 29

Tällä viikolla retkeilimme kahdesti. Kävimme pelaamassa jalkapalloa läheisellä hiekkakentällä. Kävimme myös syömässä lihapiirakat läheisen kaupan luona. Samalla vietimme yhden lapsen läksiäisiä, kun hän jatkaa matkaa toiseen päivähoitoon.
Tiistaina laitoin pihalle putken ja lapset saivat kontata sen läpi. Se oli heistä kivaa ja samalla he saivat hyvin liikuntaa! 
Olemme myös lukeneet lastenkirjoja, jonka tarkoituksena on rikastuttaa lasten sanavarastoa. Vasarointi-pelin avulla olemme myös harjoitelleet silmän ja käden koordinaatiota. Yhtenä päivänä myös värittelimme värityskuvia. 
Perjantaina oli sadepäivä, mutta sepäs ei meitä haitannut. Takapihan lätäkössä lapsilla oli hurjan kivat vesileikit! 
Tämän viikon jälkeen alkaa hoitajalla kesäloma ja palataan työn ääreen taas elokuussa! Ihanaa kesää kaikille!

Vko 28

Tällä viikolla olemme olleet ulkona paljon. Olemme ulkoilleet tietysti omalla pihalla, mutta myös taloyhtiön leikkipaikalla ja lähimetsässä. 
Maalasimme tiistaina käsillä ja pensseleillä maalaukset. Maalasimme keskiviikkona myös vedellä terassia, se oli lapsista hauskaa! Leikimme myös Laiva- ja Juna-leikkejä. 
Torstaina jumppasimme, mm. heittelimme palloja ja harjoittelimme kierimistä. 
Perjantaina kävimme metsässä mustikkaretkellä, jonka jälkeen leikimme taloyhtiön leikkimökissä vielä hetken. 

Vko 27

Heinäkuun ensimmäiselle viikolle mahtui hurjan paljon tekemistä!
Alkuviikosta maanantaina ja tiistaina keskityimme erilaisiin peleihin, teimme mm. palapelejä ja nuppipelejä.
Tiistaina kävimme lisäksi pyöräilemässä ja jalkapalloilemassa.
Keskiviikkona kävimme kävelyllä sadesäästä huolimatta, jonka jälkeen leikimme vielä omalla pihalla vesileikkejä. 
Torstaina kävimme mustikkametsässä retkellä. Löydettiin myös metsämansikoita!
Perjantaina nimesimme muotoja ja sitten etsimme niitä omasta kodista.
Lisäksi isoin lapsi sai valmiiksi mosaiikkiaskartelun, jota tehtiin useampana päivänä pikkuhiljaa eteenpäin.