Viikko 51

16.12-20.12.2024
Tällä viikolla olemme puuhailleet yhtä jos toista. Olemme leiponeet pipareita ulkoilleet ja lukeneet satuja sekä myös kuunnelleet niitä Lukulumo sovelluksesta. 
Siellä on hyvä ja laaja valikoima kaiken laisia kirjoja..
saimme nauttia myös lumesta ja pulkalla laskemisesta. 

On leivottu myös pipareiden lisäksi torttuja perjantaina vanhemmille tarjottavaksi. Lisäksi oli glögiä ja kahvia hakutilanteen yhteydessä. Meillä on ollut niin mahtava vuosi paljon ollaan ehditty tehdä yhtä jos toista on käyty puistoissa luovissa ja vaikka mitä kuluneen vuoden aikana tänä viikko ja ensiviikko sitten lomaillaan ja kuun lopussa jatketaan puuhia.. 



kiitos kuluneesta vuodesta tähän asti ja Ihanaa joulua. Ensiviikko lomaillaan ja 30.12 jatketaan. Ihanaa joulun aikaa ja upeaa uutta vuotta 2025. 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin