Kesäkuu 2024

Viikko 26

Viimeinen viikko ennen lomaa alkoi Meillä oikein mukavasti. Ulkona ollessamme löysimme pienen rupisammakon..
Sitä sitten ihmettelimme ja pitkään. 


sammakon touhuja oli kiva lapsista seurata. 

Lisäksi tällä viikolla olemme nauttineet myös lämpöisistä ilmoista ja pore altaasta

Millä on ollut oikein mukavaa.. 

Tää allas on kyllä kiva kun sinne voi pulahtaa hoitopäivän aikana..

Lämmintä vettä. 



Lisäksi perjantaina herkuttelimme vanhempien kanssa täytekakun kera ja jäimme siitä sitten ansaitulle kesälomalle. Meillä on ollut ihan huippu kiva alkuvuosi ja etenkin tämä kesä ja lämpöiset ilmat.. 
Nyt lomalle ja heinäkuun lopussa jatketaan..

Aurinkoista lomaa...

Viikko 25

Tän viikon aloitimme vierailulla suvin luo. 
Veimme Suville pienen muistamisen minulta ja Tuijalta jotta se ei ihan meit vanhoja kolegoita unohda. 

Meillä oli super mukava aamupäivä suvin pihalla.. 
Lapset viihtyivät hyvin. 

Lisäksi viikolla leikimme puistoissa ja puhaltelimme saippua kuplia.  Nautimme viimeisistä viikoista ennen ansaittua kesä Lomaa. Meillä oli kaikilla super kiva Viikko.. 


Kävimme myös yhtenä päivänä herkuttelemassa buffassa. Kyllä maistui ruoka kaikille. Oli mukava päästä valmiiseen pöytään.  

Sitten kävelimme kotiin 


Lisäksi tutkimme viikolla luonnon eläimiä että mitä kaikkea sitä pihalta löytyykään. 


Seuraavana päivänä Kävimme retkellä kynäpuistossa sapokassa yhdessä toisen hoitajan Suen kanssa.. Meillä oli pienet eväät mukana ja oli oikein kivaa. 

Viikko on mennyt erilaisiin luonnon eläimiin tutustuen.

Meillä on ollut todella mukava Viikko..  
Paljon ollaan nähty ja koettu..

Viikko 24

Maanantai 
Aloitimme viikon ulkoilulla ja laulu leikillä. Pää olkapää peppu polvet varpaat polvet varpaat. Lauloimme myös Tuiki Tuiki tähtönen sekä jänis istui maassa torkkuen. Tuiki Tuiki tähtösessä otimme myös viittomia käyttöön.. 
Ulkoilimme vaikka sää olikin vähän viileä.. 
Nukuimme ja menimme takaisin ulos. 

Tiistai
Jatkoimme puuhastelua ulkona hypimme trampoliinilla leikimme hiekkalaatikolla ja keinuimme keinuissa. 

Päivä oli oikein mukava ja meni nopeasti kun on paljon puuhaa. 

Täällä tutkimme myös luonnon elämiä mitä kaikkea mahtaa löytyäkkään..muurahaisia matoja ja kaiken maailman toukkia. Luonnossa on paljon tutkimisen aihetta.. 
Keskiviikko
Ulkoilimme heti aamupalan jälkeen. Lähdimme pihalle leikkimään ja ulkoilemaan. Kaikilla oli oikein mukavaa. Hypimme trampoliinilla teimme hiekka kakkuja ja paljon muuta. Tulimme sisään leikkimään vielä hetkeksi ennen ruuan valmistumista. 

Torstai
Ulkoilun merkeissä menee kyllä kaikki päivät aina kun ei vain sada. On ollut vähän viileämpiä ilm9ja nyt. Niitä lämpöisiä kelejä odotellessa...

Silti vaikka onkin vähän viileämpää olemme jatkaneet tutkimista lähi ympäristöstä mitä kaikkea täältä löytyy. Muurahaisia on tavattu paljon.  Mukava päivä..

vauhtiakin riittää kun ulkona ollaan. 
Perjantai

Tänään Aloitimme päivän ulkoilulla ja laulu leikeillä.. Frööbelin palikoiden lauluja. Tanssimme ja lauloimme.. 

Sitten lähdimme ulos juoksentelemaan ja trampoliinilla hyppimään.. Mukava viikko takana. 

Ensiviikolla tavataan..

Kesä parasta aikaa....

Viikko 23

Maanantai
Maanantaina aloitimme leikkien ja laulaen sekä ulkoillen. Säät olivat hyvät ja ulkoilimme paljon.. hypimme trampoliinilla ja leikimme pihalla kaikenlaisia piha leikkejä. Meillä oli oikein mukavaa.. 


Tiistai
Lähdimme retkelle kaupunkiin. Menimme pasaatin pikku poukamaan leikkimään. Kaikki tykkäsivät todella paljon olla siellä Meillä oli tosi kivaa Rakensimme talon isoista Legoista ja ajelimme autolla. 
Kaikki lapset viihtyivät hyvin. Tulimme takaisin Janitan luo söimme ja menimme päivälevolle.. sen jälkeen söimme välipalan ja menimme ulos. 



Ensiviikolla jatketaan.. 

Keskiviikko 
Vapaa
Torstai
Vapaa
Perjantai 
Vapaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä