Viikko 38

Nallematikassa karhuilla oli ongelma, kun äitikarhu oli laittanut pikkukarhulle tosi paljon puuroa ja isäkarhulle ihan vähän puuroa. Lapset ehdottivat, että lautasia vaihdettaisiin, mutta sitten äitikarhu keksi, että pikkukarhulta vähennettäisiin ja isäkarhulle lisättäisiin puuroa.

Maiskis maiskis, sitten puuro maistui.
Isäkarhu muisti sitten hyvän esimerkin, kun ilmapalloon lisätään ilmaa, se suurenee ja kun ilmaa vähennetään, se pienenee.



Lasten leikissä sai lautaselle lisää lettuja, jos sai +kortin. Jos sai -kortin, niin sai syödä yhden letun, eli ne väheni.


Luonnossa liikkuminen on erittäin tehokasta jumppaa, niin lapsille kuin hoitajallekin.




Viskarilaatikosta löytyi tehtävä, missä piti tarkkaan kuunnella,kumpi sana on pidempi. Kuvassa muutama esimerkki.


Saimme ämpärillisen tuoreita silakoita, 
"Oikean" kalan näkeminen oli lapsista ihmeellistä, huomenna paistetaan.

Ja pitihän niitä kaloja vähän koskeakin, haiseekohan lapanen hyvälle vai 
pahalle ?

Kalat olivat muuttuneet ihmeellisen näköisiksi, niillä ei ollut silmiä !!
Lapset katselivat paistamista turvallisen välimatkan päästä.
Ja kaikki söivät niitä hyvällä ruokahalulla.


Multilink-kuutioilla tehtiin mallin mukaan pitkää matoa.