Syyskuu

Viikko 36

Lapsista on hauskaa autella puutarhan syksypuuhissa.



Keilojen kaato oli alussa haasteellista, mutta kun heitettiin palloa vähän lähenpää, niin kaikki onnistuivat kaatamaan ainakin muutaman keilan. Samalla laskettiin joko kaatuneita keiloja, tai pystyyn jääneitä. Välillä kävi niin, että jokunen keila kaatusi itsestään, kukahan sen teki ? , no tietysti tuuli.


Tulien sytyttäminen grilliin on aina jännää katsottavaa ja sitten pitää vielä malttaa odottaa kypsyvä makkaroita.



Yksi lapsista aloitti tanssiharrastuksen, ulkona näytti, mitä oli oppinut, siitäkös koko porukka innostui tanssimaan.


Kuka se sieltä leikkiautosta kurkistaa, no sehän on etana. Laulettiin sille etanalaulu ja laitettiin se heinikkoon.

Tällä viikolla ollaan "pelastettu" monta eläintä, etana, kaksi väsynyttä kimalaista, jotka laitettiin kurpitsan kukkaan, sekä karvatoukka, sille ei löytynyt leiksalta kukkaa, joten laitoimme sen puun juurelle. Tulisikohan siitä hieno perhonen.

Viikko 37

3-vuotis synttärisankarille onnittelulaulu, synttärihieronta sekä lahja. Paljon onnea !


Aikamoista temppurataa löytyy lähimetsässä.
 

Lapset jo kyselivät, että koska nähdään naapurin vauvakoira. Voi sitä ihmettelemistä, että koira onkin noin pieni, varmaankin koira ajatteli lapsista, että ovatpa noi isoja.

Viikko 38

Upeassa syysilmassa metsäretki. Mäkeä ylös ja rinnettä alas, ihmeteltiin toukan touhua sienessä ja evääksi maisteltiin puolukoita.




Iltapäivällä yksi lapsista huomasi hassut pilvet, ihan kuin seepran kuviot.



Metsässä on paljon sieniä, ollaan sovittu, etteivät lapset koske niihin, ainoastaan aikuiset voivat kerätä niitä. Tänään ruuaksi maisteltiin herkkutatteja, kuulemma oli hyvää, vaikkei sitä oikein erottanut muun ruuan joukosta. Askarreltiin hienot kärpässienet.






Perunakellari oli jännittävä paikka, nyt on talven perunat säilössä.
Ja tietenkin lauletaan : peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea.


Lapset auttoivat innokkaina kurpitsojen keräämisessä, näistä tehdään sitten talvella ihanan väristä kurpitsakeittoa.



Kaikille palapelejä, nuppipalapeleistä ollaan jo luovuttu.

Viikko 39

Kävelyretki joen rannalle. Yhden lapsen mielipuuhaa oli kivien heittäminen veteen, tai kyllä kaikki siitä pitivät ! 
Löysimme kärpässieniperheen, oli äiti ja isi sekä pappa. Tutkimme kuvataulua ja yksi lapsista tunnisti myöhemmin ison kuusen. Uusi silta oli rakennettu ojan yli, siitä pois tulo oli aika liukasta, hoitaja piti kädestä.



Hoitaja ei aina ymmärrä lasten leikkejä, kuvassa kikatatte ja hoette Tuomas Veturi, Tuomas Veturi, ja hauskaa on.


Tehtiin retki Väksyn kentälle Kyminlinnaan. Oli hauska tavata toisia hoitajia ja lapsia. Heittelimme palloja, loruiltiin ja laulettiin syksylauluja, niin ja opittiin Anskulta hauska maalausloru. Evästelyn jälkeen oli kotimatka, miten syksyllä voikin olla niin lämmin ilma.





Tällä viikolla ovat häntäpallot olleet suosittuja, leikataan nailonsukkahousuista lahje irti, laitetaan superpallo tai muu vastaava sisään ja solmitaan umpeen.

Viikko 40

Lapset halusivat jumpata. Kysyin, mitä juttuja halusivat. No,lajit olivat pyöriminen, hyppiminen, yhdellä jalalla seisominen ja marssiminen. Syke nousi ja hauskaa oli.




Tavattiin toisia hoitajia ja lapsia Äijänvuoren pururadalla. Hypättiin oksan yli, ratsastettiin puunrungolla, lierittiin kalliolta alas. Toiset lapset näyttivät paikan, missä heillä on aiemmin ollut leikkinuotio, no nuotiopaikka olikin ehjänä, eikun käpymakkarat paistumaan.





Kim-leikkiä eläimillä. Lasten pitäessä silmiä kiinni, otin yhden eläimen pois, sitten kysyin vuoronperään lapsilta mikä eläin puuttuu, pienemmille vielä haasteellista, mutta kun tämä leikki loppui ja oma leikki alkoi, niin koko ajan kuului lasten suusta, että mikä puuttuu, mikä puuttuu.


Olipa hassua, kun sienet kasvoivat puussa.