Viikko 21
Jänön seikkailussa meillä oli kuutiojumppaa.
Huh, tuli ihan hiki.

Ja sitten hoitaja sai kaveriksi kärpäsen, no sillehän piti tietysti laulaa.
Nuorinkin lapsista sai kokeilla kärpästä kädellä.

Tällä kertaa Jänön seikkailussa mietittiin mitä syötävää luonnosta löytyy. Mieleen tuli ainakin mustikat ja sienet.
Maistelimme ketunleipiä, mutta sovittiin ettei luonnosta laiteta mitään suuhun, ellei aikuinen tarkasta kasvia ensin.
Sitten leikittiin peikko-leikkiä ja huh kun taas tuli hiki.
Herkuteltiin mehulla ja pipareilla upeassa rantamaisemassa.
Vielä tehtiin hiekkakakkuja ja tulivuoria.

Väksyn kentällä leikittiin peikkoleikkiä kavereiden kanssa.

Ihana kesäinen ääni kuului pihalta.
Jihuu, me voitimme ihanan käsinuken kirjaston arvonnassa. Paketti odotti meitä kirjastoautossa ja avattuamme sen, sieltä ilmestyi söpö hauveli. Se sai nimekseen Raksu.