Huhtikuu 21

Viikko 14

Perhepäivähoidon resurssiopettaja Mia tuli meitä moikkaamaan ja piti lapsille pupumatikkaa.




Jäälevyistä valmistui pitsaa.


Muumikimble-peliä. Helpompi versio, niin että jokaisella oli vain yksi hahmo ja yksi kierros. Pienemmillä vielä haasteita, mutta harjoitellaan.


Ollaan seurattu virtuaalisesti tiedekasvatus seikkailua ötököiden maailmassa.
Sitten piirrettiin oma monsteriötökkä ja keksittiin sille nimi.



Lääkärileikit menossa: rokotuksia, piikkejä, vettä, samppoota, näitä kaikkia "potilaalle" laitettiin.

Viikko 15

Pienempien nukkuessa pelasimme vanhimman lapsen kanssa muumikimbleä, nyt oli molemmilla neljä hahmoa, hoitaja hävisi.


Tyhjien vesitynnyreiden pyöritys on kaikkien lasten mielipuuhaa
.

Ulkolelut heräsivät talviunilta. Voi mikä riemu.


Taas saatiin kirjastosta laatikollinen kirjoja.


Hovilan leiksalla, ensimmäiseksi kerätään roskat roskikseen.


Tunnelihuutoja !


Näin upeita "ruusun kuvia" painettiin salaatin kantaosalla.



Syke nousee.


Häntäpallon heittoa.


Koris-harjoituksia. Voi mikä riemu, kun pallo menee korista läpi.



Viikko 16

Lapset auttoivat kantamaan tuoleja ja pöydän.


Työkaveri Sue lapsineen tuli meille grillailemaan. Kalliolla oli lapsille erilaisia pallopelejä. Kyllä sen jälkeen makkarat maistuivat.


Metsästä löytyy vaikka minkälaisia aarteita.


No kukas se tässä makaa, no tietenkin käpytyttö.


Maastoajoa.





Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä