2.2 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet

2.2 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet

2.2 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen[16]. Kunta päättää
perusopetuksen järjestämisestä muille kuin oppivelvollisille[17]. Perusopetuslaissa säädetään,
miltä osin perusopetuslakia tulee noudattaa aikuisten perusopetusta järjestettäessä ja mihin
etuuksiin opiskelija on oikeutettu[18]. Seuraavassa tekstissä käytetään sanaa ”oppilas”, jos
teksti on suora lainaus lainsäädännöstä.

Perusopetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä perusteita siten kuin perusopetuslaissa
säädetään. Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti
ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä[19]. Oppilaalla on oikeus saa
da opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja
koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä[20]. Opetukseen osallistuvalla on oikeus
turvalliseen opiskeluympäristöön[21]. Opiskeluhuollon järjestämistä ohjaa oppilas- ja opiskelijahuoltolaki[22].

Yhdenvertaisuuden edistämistä ohjaa yhdenvertaisuuslaki[23] ja sukupuolten tasa-arvon edistämistä
tasa-arvolaki[24].

Opetuksen järjestämisessä otetaan lisäksi huomioon opetushenkilöstön kelpoisuuteen liittyvät
säännökset sekä muun muassa turvallisuuteen ja työsuojeluun liittyvät säännökset sekä
henkilötietojen käyttöä, julkisuutta ja yksityisyyden suojaa koskevat säännökset ja tekijänoikeussäännökset.

Perustuslakia ja perusopetuslakia täydentävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset. YK:
yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus muodostaa historiallisen ja eettisen perustulkinnan ihmisoikeuksien merkittävyydestä [25] .Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Näistä keskeisiä ovat Lapsen oikeuksien sopimus, Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus eli ns. TSS-sopimus, Euroopan ihmisoikeuksien sopimus
sekä Vammaisten oikeuksien sopimus[26]. Saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi otetaan lisäksi huomioon YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista [27].

16 Suomen perustuslaki 16 § 1 mom. (731/1999)
17 Perusopetuslaki 5 § 1 mom. (642/2010)
18 Perusopetuslaki 46 §
19 Perusopetuslaki 3 § 1 ja 2 mom.
20 Perusopetuslaki 30 § 1 mom.
21 Perusopetuslaki 29 §
22 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)
23 Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014)
24 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) ja sen muutos (1329/2014)
25 YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus 1948
26 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 59-60/1991, TSS-sopimus SopS 6/1976, Euroopan
ihmisoikeussopimus SopS 85-86/1998, YK:n vammaisen henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus 2006
27 YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista 2007