Tietotekniikka
Tietotekniikka
Tietotekniikka
Tavoitteet
Tieto- ja viestintätekniikan opiskelun tavoitteena on oppia käyttämään tietotekniikkaa hyödyksi monipuolisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Pyrkimyksenä on, että opiskelijat saavat riittävät tiedot ja taidot tieto- ja viestintätekniikan käytöstä opiskelun apuna, vapaa-aikana ja työelämässä. Opiskelijoita ohjataan näiden tietojen ja taitojen ylläpitämiseen ja laajentamiseen omatoimisesti tulevaisuudessa. Opetuksessa painotetaan oma-aloitteisuutta, luovuutta ja rohkeutta hyödyntää tietotekniikkaa niin yksin kuin ryhmässäkin.
Työmenetelmät
Tieto- ja viestintätekniikan kursseilla harjoitellaan erityisesti tietoteknisiä viestintätaitoja, tekstien ja kuvien tuottamista sekä verkossa tapahtuvaa viestintää ja erityisesti siihen liittyviä mahdollisuuksia, sääntöjä ja riskejä. Kursseilla harjoitellaan erilaisia tiedonhakumenetelmiä ja tiedonhaussa tarvittavaa kriittisyyttä.
Arviointi
Tieto- ja viestintätekniikan kurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan työskentelyyn tunnilla ja tehtävien parissa. Opiskelijan aktiivisuus ja harrastuneisuus vaikuttavat positiivisesti.
Tietotekniikan peruskurssi (at1)
Tavoitteet ja sisällöt
Tavoitteena on, että oppilas perehtyy tärkeisiin hyötyohjelmiin, kuten

- käyttöjärjestelmään
- tekstinkäsittelyohjelmaan
- taulukkolaskentaohjelmaan
- Internetiin (esim. sähköposti, tiedonhaku)
- koulun verkkoympäristöihin