Hyvän käytöksen aakkoset


A) Otan toiset aina huomioon.

B) Käytän asiallista kieltä.

C) Olen ajoissa paikalla.

D) Kuuntelen ja noudatan annettuja ohjeita.

E) Noudatan yhteisiä sääntöjä.

F) Teen parhaani joka tilanteessa.

G) Huolehdin sekä omista että yhteisistä välineistä.

H) Arvostan toisia ihmisiä ja erilaisuutta.

I) Positiivinen asenne on iloinen asia!

Haukkavuoren koulun yhteiset sopimukset
  1. Tervehdin, kun tavataan päivän aikana ensimmäisen kerran.
  2. Liikun koulun sisätiloissa kävellen ja portaissa oikeanpuoleista liikennettä noudattaen.
  3. Muistan, että pojat eivät käytä sisätiloissa hattua.
  4. Rahaa, karamelleja, purkkaa tai muuta koulutyölle tarpeetonta tavaraa en tuo kouluun.
  5. Vastaan tahallaan aiheuttamastani toisen oppilaan tai koulun omaisuuden vahingoittumisesta.
  6. Huolehdin, että minulla on oppitunneilla tarpeelliset opiskeluvälineet mukana.
  7. Annan työrauhan oppituntien aikana itselleni ja muille.
  8. Siirryn välitunnille heti oppitunnin jälkeen ja muistan koulun välituntirajat.
  9. En aiheuta vaaraa itselleni enkä toisille välituntileikeilläni.
  10. Pelaan ja pompottelen palloa vain ulkona pelaamiseen tarkoitetuilla alueilla.
  11. En ajele piha-alueella pyörällä tai mopolla.
  12. Pidän hyvää huolta piha-alueesta sekä istutuksista ja penkeistä.
  13. Olen WC-tiloissa vain tarvittaessa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä