Oppilaskunnan toimintaa lukuvuonna 2022-2023

Lv. 22-23 oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat Tiina Pulli ja Juuli Vistala.

Oppilaskunnan vaalit pidettiin 19.8. Luokista valittiin edustaja oppilaskunnan hallitukseen ja varsinaiselle jäsenelle varahenkilö. Hallituksen koko oli 23 oppilasta. Järjestäytymiskokous pidettiin 25.8. Oppilaskunnan halllituksesta otettiin ryhmäkuva koulukuvauspäivänä 5.9. ja hallituksen jäsenet saivat ryhmäkuvat myös itselleen.

Lukuvuoden aikana oppilaskunnan hallitus kokoontui yhteensä 11 kertaa. Näiden lisäksi pidetty tarvittaessa välituntipalavereita tai kokoontumisia, jolloin tehty tapahtumiin liittyen valmisteluja.

ELOKUU:
  • 19.8. vaalit
  • 25.8. Järjestäytymiskokous, rehtorin motivaatiopuhe, tutustumista, edellisen hallituksen terveiset ja lukuvuoden ideointia. 
SYYSKUU:
  • 5.9. valokuvaus
  • 13.9. kokous. Keke-tiimin haastamana suunnitellaan oppilaskunnalle kilpailu Roskahaukka kierrätyspisteen somistamiseksi.
LOKAKUU: 
  • 7.10. kokous. Oppilaskunnan hallitus äänestää Roskahaukka-suunnittelukilpailun voittajan. Voittajatyön pohjalta Tiina Teittinen käsityöryhmänsä kanssa valmistaa seinävaatteen kierrätyspisteen koristukseksi.
MARRASKUU: 
  • 3.11. kokous. Nenäpäivän suunnittelua. Hallitus äänestää, että puolet kahvion tuotosta lahjoitetaan Nenäpäivä 2023 -keräykseen.
  • Nenäpäivä 11.11. (talent, pukeutuminen + kahvio)
JOULUKUU:
  • 15.12. kokous/hallituksen pikkujoulut: leikkiä ja tarjoiluna glögiä ja piparia+namit. Koottu kuluneen syksyn satoa.

TAMMIKUU:
  • 25.1. kokous. Ideoidaan kevään toimintaa: ystävänpäivän vietto, Hemböle, elokuviin, kahviot, disco,pukeutumisviikko, pihatapahtuma
HELMIKUU: 
  • 14.2. ystävänpäivä: OK - Ollaan kavereita -video luokille ja ystävällisten sanojen seinä.
  • 22.2. kokous. Oppilaiden toivomaa elokuvaa ei pystytty toteuttamaan sen kalliin hinnan vuoksi. Muiden toiveiden suunnittelua edistetään.
MAALISKUU: 
  • 23.3. kokous. Pukeutumisviikon ideointi. Hembölen kotieläimet eivät saatavissa enää keväälle-> siirretään syksyyn 
HUHTIKUU: 
  • 17.4. lasten vaikuttamisen aamu (teams).
  • 24.-28.4. Pukeutumisviikko. Perjantaina 28.4. disco salissa klo 10-12, kahvio klo 10-12 yksi myyntipiste ja ostoaika luokittain. Luokissa ohjelmaa lisäksi oppilaiden toiveita kuunnellen esim. lelupäivä, pelejä, leffa... 
TOUKOKUU: 
  • 9.5. kokous. Pihatapahtuman suunnittelu. Yhteistyöhön saatu mukaan liikuntatiimi ja keke-tiimi. 
  • 17.5. kokous. Unicef-päivään (19.5.) kahvion suunnittelu ja työvuorot. Hallitus äänestää, että kahvion tuotosta lahjoitetaan Unicefille puolet. 
  • 19.5. oppilaskunnan hallituksen järjestämä kahvio Unicef-kävely -päivänä klo 10-12.
  • 29.5. koko koulun pihatapahtuma: luokkien väliset norsupallopelit, roskien kerääminen lähiympäristöstä (miljoona roskapussia), saippuakuplia, katuliituja ym. pihaleikkejä, oppilaat vs. aikuiset norsupallopelit Tolsalla, mehujätskit kaikille.
  • 30.5. kokous. Oppilaskunnan hallituksen toimintakauden arviointi, terveisiä tulevalle hallitukselle. Kevätherkut. Oppilaiden mielestä hallitustyöskentelyssä parasta oli: joulukokous, kun saatiin glögiä ja pipareita; kahviot ja kahviossa työskentely, Unicef-kävelypäivä, pihatapahtuma ja siellä aikuiset vastaan lapset pelit, pukeutumisviikko, kaikki herkuttelu, koulupäivän aikana ollut disco, tanssi, äänestykset. Tulevan lukuvuoden hallitukselle terveisiä: toivotaan välituntiturnauksia (polttis, koris, jalkapallo), Hembölen kotieläimet, pihatapahtuma uudestaan, discoja, yläpihan välitunteja, hallituksen virkistyspäivä esim. uimaan, pyöräretki tai yökoulu. 

Lukuvuoden aikana yhteistyötä tehtiin hyvinvointi-, liikunta ja keke-tiimien kanssa. Oppilaskunnan kokouksiin osallistuttiin aktiivisesti. Kokousten ajankohtaa vaihdeltiin eri viikonpäiviin ja kellonaikoihin. Oppilaskuntaa ohjaavina opettajina myös lukuvuonna 23-24 jatkavat Pulli ja Vistala. KIITOS kuluneesta hallituskaudesta!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä