Hovinsaaren Hoivakoti 2:n palaute
Hei!
Tahtoisin näin Joulun kynnyksellä kiittää Karhulan koulua mukavasta yhteistyöstä J
Olemme syksyn aikana saatu vieraiksi teidän 8- ja 9-luokan oppilaita.
Vierailulla oppilaat ovat puuhastelleet erilaisia juttuja yhdessä asukkaiden kanssa.
On ollut hienoa huomata kuinka kauniisti nuoret ovat osanneet kohdella asukkaita.
Meidän asukkaat ovat kaikki muistisairaita joiden tauti on edennyt jo pitkälle, useiden asukkaiden ohjaaminen ja avustaminen vaatii
samojen ohjeiden anto toistuvasti.
Nuoret ovat osoittaneet rauhallista ja kunnioittavaa käyttäytymistä kaikissa näissä tilanteissa.
Koskaan minulle ei ole jäänyt tunnetta, että asukkaillemme olisi naurettu tms. jos he eivät ole jotain asiaa pystyneet sairauden vuoksi
tekemään/sanomaan.
Hienoa oli myös huomata kuinka nuorten rohkeus kerta kerran jälkeen on kasvanut kohdata vanhuksia.
Nuorten vierailut ovat olleet myös tärkeitä vanhuksille, usein vanhusten palaute vierailuista on ollut:
”hienoja nuoria” ja iloiset ja hymyilevät kasvot.
Joten ISO KIITOS vierailuista, mukavaa Joululomaa!
Ystävällisin terveisin
Marjo Tolsa
Virikeohjaaja
Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Hovinsaaren hoivakoti 2
Paimenportti 2
48220 Kotka
Puh. 044 702 7898
marjo.tolsa(at)kymsote.fi
Facebook: Hovinsaaren hoivakoti 2