Teema 1: aikamme uskonnolliset ilmiöt

Tiedustelutehtävä

Tiedustelun kohteena on nykyaikaan sijoittuva uskonnollinen/aatteellinen/ katsomuksellinen ilmiö/kultti/lahko, joka ei ole ihan ilmeinen.
Ilmeistä on kaikki se, mikä löytyy googlettamalla heti. Sitä emme hae.

Jälkikristillisellä ajalla myös kristilliset suuntaukset voivat kuulua kiinnostuksemme kohteisiin. Nyt ohitetaan kaikki yleinen luterilaisesta, ortodoksisesta, katolisesta ja vapaista suunnista. Mutta toisaalta voi olla ja varmaan onkin, että niiden piirissä on jokin pienempi liike/ilmiö/lahko/kultti, joka löytyy jos osaa etsiä ja/tai on tuuria.
Islamin piiristä (myös meillä Suomessa) usein joku yksittäinen seurakunta tai pieni porukka seuraa jonkun tietyn sheikin mukaista tulkintaa Islamista. Sellaisen löytyminen olisi ihan suotavaa.
Suomessa on useampikin hindulainen ja buddhalainen yhteisö. Ne kelpaavat tietenkin myös aiheeksi.
Pakanuus (uuspakanuus) ei ole mikään yksi juttu ja monelta osin tulkinnan varainen, mutta jos rohkeasti lähdet etsimään jotain siihen mielestäsi kuuluvaa ilmiötä, pidän pyrkimystä toivottavana. Jos tämän linjan valitset, yritä löytää tästäkin jokin tietty ilmiö/kultti.
Vielä on se mahdollisuus, että on joku, joka on mukana jossain ja suostuu haastateltavaksi. Tällä kohtaa antaisin erityisen paljon tulkintatilaa. Se joku voi olla seurakunnassa aktiivinen, vapaa-ajattelija, teosofi, satanisti, mutta myös johonkin maailmakatsomukselliseen liikkeeseen kuuluva (eikä siis välttämättä yksiselitteisesti uskonnollinen) ... kunhan pääset haastattelemaan.

Idea on pystyä tekemään PowerPoint-esitys valitsemastasi/löytämästäsi ilmiöstä. Parasta on, jos saat esitykseen mukaan ilmiön kokokuvan, uskomukset, rituaaleja tai mitä sitä onkaan, ja pari (valo)kuvaa. Yhteensä PowerPointtiin tulee ehkä jotakin 3-5 diaa. Se riippuu tasan siitä kuinka paljon löytämästäsi asiasta on kerrottavana.
Tiedustelu aloitetaan tänään ja työt otan vastaan viimeisellä viikolla siten, että ehditään katsoa niitä yhdessä (tämä ei ole mikään esitelmä, vaan vain asia kiinnostaa, joten Kuju vain aukoo yhteisesti luettavaksi arvalla valittuja muutamia juttuja - toisille tiedoksi).

Arvostan eniten itse löydettyä, vaikka sen tulos olisi vaatimaton, koska kaikki kiinnostava ei aina ole netissä tai helposti saavutettavissa. Jos tuntuu, ettei löydy tai ei jaksa tai luovuus ei nyt riitä, voi valita myös yhden seuraavista: Opus Dei (Suomessa), Ihmisyyden Tunnustajat, Karhun kansa, Animalia, Rauhan Sana, Saalem-seurakunta.

Menestystä tiedusteluun, toivoo Kuju

Valmiit työt tänne:

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä