Pidennetty opintosuunnitelma

Pidennetty opintosuunnitelma

 

Opiskelija voi muuttaa opintosuunnitelmansa 3½- tai nelivuotiseksi, mikäli siihen on perusteltu syy, esim. vaikeudet opinnoissa etenemisessä tai vaativa, aikaa vievä harrastus. Lukion ensimmäisellä luokalla anomuksen pidennetystä opintosuunnitelmasta voi jättää vasta ensimmäisen jakson arvioinnin valmistutta.

Opiskelija keskustelee opintoajan pidentämisestä opinto-ohjaajan kanssa. Opinto-ohjaaja konsultoi asiasta erityisopettajaa sekä tarvittaessa ryhmänohjaajaa. Opo ja erityisopettaja yhdessä ratkaisevat suositellaanko opiskelijalle opiskeluajan pidentämistä.

Opiskelija täyttää yhdessä huoltajan kanssa anomuksen opintoajan pidentämiseksi ja toimittaa sen opolle. Lomake löytyy Pedanetista. Ryhmänohjaaja palauttaa lomakkeen opiskelijalle sen jälkeen, kun rehtori on tehnyt asiasta päätöksen. Jos pidennetyt opiskeluaika myönnetään, merkintä pidennetystä opintosuunnitelmasta näkyy opiskelijalle ja huoltajalle sekä opettajalle Wilmassa kohdassa Lomakkeet - opiskelijakohtaiset muistiinpanot.

Mikäli saat oikeuden pidennettyyn opiskeluaikaan, tee opinto-ohjaajan kanssa opintojaksovalintasi uudelleen siten, että nelivuotisuus mahdollistuu.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä