Lukutaidon vastausteksti

- Nimeä lähtöteksti aloituskappaleessa

- Mene suoraan asiaan

- Esitä pääväite aloituskappaleessa. Lisäksi siinä voi luetella pääperustelut yhdessä virkkeessä

- Käsittelyosassa eli toisesta kappaleesta lähtien esitellään perustelut. Kukin perustelu voi muodostaa oman kappaleensa.

- Perustele väitteet lähtötekstin sisällöllä eli tekstihavainnoilla. Käytä tarvittaessa suoria lainauksia; etenkin runoista puhuttaessa on suotavaa käyttää niitä.

- Vastaustekstit ovat hyvin asiatyylisiä. Esimerkiksi älä käytä ironiaa, ja kielikuviakin on hyödynnettävä säästeliäästi.

- Vastaustekstin voi lopettaa esimerkiksi päätelmään. Erillistä päätäntäkappaletta ei toisaalta tarvita, vaan tekstin voi lopettaa käsittelyosan viimeiseen asiaan.