Piirustustehtävä vkot 13 ja 14.
Lue Kalevalan maailman synty- tarina. Tee lyijykynällä ja mahdollisesti kotoasi löytyvillä muilla kynillä, liiduilla, väreillä kuva munan sisälle rakentuvasta maailmasta. Paperina voit käyttää esim. kotoasi löytyvää A4-paperia tai jotain muuta. Kuva tehdään paperille pystyyn. Maailman kuvassa pitää olla yö ja päivä. Häivytät kuvassa sekä värit että tumma-vaalea sävyt toisiinsa sulavasti. Siis ei rajaviivaa yön ja päivän väliin.

Maailman synty
(Kalevalan mukaan 1.)

Noin kuulin saneltavaksi,
Tiesin virttä tehtäväksi:
Yksin meillä yöt tulevat,
Yksin päivät valkenevat,
Yksin syntyi Wäinämöinen,
Ilmestyi ikirunoja.
Ilmatar hänen emonsa,
Tuuli taattonsa väkevä,
Kehtonsa avarat aallot,
Asuntonsa aava ilma.
Olipa impi ilman tyttö,
Kave Luonnotar korea,
Ilman pitkillä pihoilla.
Ikävystyi aikojansa
Aina yksin ollessansa,
Laskeusi lainehille.
Tuli itätuulenpuuska,
Tuuli neittä tuuitteli,
Aalto impeä ajeli
Lakkipäillä lainehilla.
Vuotta seitsemän satoa,
Yhdeksän yrön ikeä
Vieri impi ve’en emona
Selvällä meren selällä,
Uipi iät, uipi lännet,
Tuskaksi tulevi uinti,
Ulapalla aukealla;
Sanan virkki, noin nimesi:
Oi, Ukko ylijumala,
Auta mua armotonta!
Kului aikoa vähäisen,
Tuli sotka suora lintu,
Lenteä lekuttelevi
Etsien pesän sioa,
Ei löydä tiloa tuota.
Teenkö tuulehen tupani,
Aalloille asunsijani,
Tuuli kaatavi tupasen,
Aalto vie asunsijani.
Niin silloin veen emonen,
Veen emonen, ilman impi,
Nosti povea merestä.
Lapaluuta lainehista
Sotkalle pesänsijaksi.
Tuli sotka sorja lintu,
Luuli heinämättähäksi,
Tuoreheksi turpeheksi,
Siihen laativi pesänsä,
Muni kultaset munansa,
Kuusi kultaista munoa,
Rautamunan seitsemännen.
Ween emonen, ilman impi
Tuntevi tulistuvaksi,
Hipiänsä hiiltyväksi,
Vavahutti polveansa,
Munat vierähti vetehen,
Karskahtivat kappaleiksi.
Ei munat mutahan jou’a,
Muuttuivat munat hyviksi:
Munasen alainen puoli
Alaiseksi maa-emäksi,
Munasen yläinen puoli
Yläiseksi taivahaksi,
Yläpuoli valkeaista
Se kuuksi kumottamahan;
Mi munassa kirjavaista,
Ne tähiksi taivahalle,
Mi munassa mustukaista,
Nepä ilman pilvilöiksi.
Ajat eellehen menevät,
Vuoet tuota tuonnemmaksi;
Veen emonen, ilman impi,
Vielä vienoilla vesillä
Uipi utulainehilla,
Eessänsä vesi vetelä,
Takanansa taivas selvä.
Kymmenentenä kesänä
Nosti päätänsä merestä,
Alkoi luoda luomiansa.
Kussa kättä käännähytti,
Siihen niemet siivoeli;
Kussa pohjasi jalalla,
Kalahauat kaivaeli;
Kussa ilman kuplistihe,
Siihen syöverit syventi.
Kylin maahan kääntelihe,
Siihen loi lohiapajat;
Päin kun päätyi maata vasten,
Siihen laitteli lahelmat;