Arviointi

Formatiivinen opintojen aikainen arviointi

Opintojen aikaan tapahtuvan arvioinnin ja palautteen keskeisimmät tehtävät ovat ohjata ja kannustaa opiskelua, oppimisen tukeminen sekä itse- ja vertaisarvioinnin taitojen edistäminen. Siihen sisältyy oppilaiden edistymisen ja osaamisen tason kuvaamista keskusteluin, arviointitiedottein ja todistuksin. Suurin osa opintojen aikaisesta arvioinnista toteutetaan osana päivittäistä opetusta ja työskentelyä formatiivisesti suhteessa oppilaan omaan osaamiseen ja edistymiseen palautteen kautta. Erotuksena tähän on usein numeroin annettu suoriumista kuvaava summatiivinen koe- ja todistusarviointi, jossa arviointiperusteet ovat oppilaasta riippumattomia.

Osana monipuolisia opintojen aikaisia arviointikäytäntöjä koulussamme harjoitellaan Wilmassa toimivaa formatiivisen arvioinnin työkalua, jossa oppilaat ja opettaja yhdessä arvioivat ja seuraavat oppimisen etenemistä suhteessa määriteltyihin arviointikohteisiin sekä oppiainekohtaisiin tavoitteisiin.


Arviointikohteet pohjautuvat koulujen Pro-koulutyöskentelyn toimintatapaohjeisiin sekä opetussuunnitelmaan.


Sinnikkyys

Vuorovaikutustaidot

Itsesäätely

Oppiainekohtainen

arviointikohde 1

Yritän parhaani ja keskityn työskentelyyni

Otan toiset huomioon työskentelyssä

Huolehdin kotitehtävistäni

Olen onnistunut oppiainekohtaisissa tavoitteissa

arviointikohde 2

Seuraan opetusta ja ohjeita

Arviointiasteikko 1-4

numerokohtainen kuvaus

numerokohtainen kuvaus

numerokohtainen kuvaus

numerokohtaiset vaatimukset yhdessä opettajan kanssa.

1=tarvitset harjoitusta

Luovutan helposti, jos en ymmärrä. En pyydä apua. Tarvitsen paljon ohjausta saadakseni tehtävät tehtyä.

Ryhmässä tai parin kanssa toimiminen on minulle hankalaa. En kuuntele muita ja tuon omat kielteiset ajatukseni esille

Suunnitelmissa ja sovituissa asioissa pysyminen on minulle vaikeaa. Hermostun helposti ja häiritsen toisten työskentelyrauhaa.

Läksyni ovat usein tekemättä tai kirjat kotona.

2=kohtalaiset taidot

Jätän asioita tekemättä, jos ne tuntuvat hankalilta. Selvitän perustehtävät ohjatusti.

Pystyn kohtalaisesti tekemään pari- ja ryhmätöitä. Kohtelen muita asiallisesti ja teen töitä osan aikaa.

Tarvitsen ohjausta pysyäkseni suunnitelmissa ja sovituissa asioissa (ohjeet ja säännöt) Minun on joskus vaikea keskittyä ja antaa työrauha muille.

Unohduksia on aika paljon.

3=hyvät taidot

Useimmiten työskentelen sinnikkäästi sekä kotona että koulussa.

Pystyn tekemään töitä kaikkien kanssa ja osallistun ryhmätyöhön aktiivisesti.

Pysyn suunnitelmissa ja sovituissa asioissa. Keskityn useimmiten ja annan työrauhan toisille.

Läksyni ovat lähes aina tehtyinä ja tarvikkeet mukana koulussa.

4=Erinomaiset taidot

Työskentelen sinnikkäästi ja ahkerasti sekä kotona että koulussa. Harjoittelen asioita, jotka ovat vaikeita

Pystyn työskentelemään kaikkien kanssa. Osallistun aktiivisesti ja kannustan muita. Luon positiivista henkeä ryhmään.

Pysyn suunnitelmissa ja sovituissa asioissa. Pystyn työskentelemään pitkäjänteisesti. Annan työrauhan ja keskityn omiin tehtäviini.

Teen läksyni ja huolehdin tarvikkeistani ja kirjoistani.

Käyttäytymisen arvioinnin kriteerit

Käyttäytymisestä annettavan arvosanan keskeiset kriteerit, joita koulut muokkaavat käyttöönsä yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa oman arvoperustan, käyttäytymiselle asetettujen tavoitteiden, toimintakulttuurin ja järjestyssääntöjen perusteella.

Arvosana

Kriteerit

10

erinomainen

· Oppilas osaa työskennellä erilaisissa ryhmissä ja edistää omalla työpanoksellaan yhteistä työskentelyä.

· Oppilas käyttäytyy esimerkillisen ystävällisesti ja auttavaisesti ja luo käytöksellään ympärilleen myönteistä ilmapiiriä.

· Oppilas arvostaa omaa ja toisten työtä.

· Oppilas huolehtii luokan ja koulun oppimisympäristöstä ja välineistä sekä kantaa vastuunsa koulun ja lähiympäristön siisteydestä.

· Oppilas noudattaa esimerkillisesti ja luontevasti hyviä käytöstapoja.

· Oppilaan kielenkäyttö on esimerkillistä ja tilannetietoista.

· Oppilas osallistuu aktiivisesti ja oma-aloitteisesti yhteiseen toimintaan.

· Oppilas noudattaa koulun toimintatapoja ja sääntöjä.

9

kiitettävä

· Oppilas osaa työskennellä erilaisissa ryhmissä.

· Oppilas käyttäytyy ystävällisesti ja auttavaisesti.

· Oppilas arvostaa omaa ja toisten työtä.

· Oppilas huolehtii luokan ja koulun oppimisympäristöstä ja välineistä sekä kantaa vastuunsa koulun ja lähiympäristön siisteydestä.

· Oppilas noudattaa hyviä käytöstapoja.

· Oppilaan kielenkäyttö on tilannetietoista.

· Oppilas osallistuu yhteiseen toimintaan.

· Oppilas noudattaa koulun toimintatapoja ja sääntöjä.

8

hyvä

· Oppilas osaa yleensä työskennellä erilaisissa ryhmissä.

· Oppilas käyttäytyy ystävällisesti.

· Oppilas arvostaa omaa ja toisten työtä.

· Oppilas huolehtii luokan ja koulun oppimisympäristöstä ja välineistä.

· Oppilas noudattaa yleensä hyviä käytöstapoja.

· Oppilaan kielenkäyttö on yleensä tilannetietoista.

· Oppilas noudattaa koulun toimintatapoja ja sääntöjä.

· Oppilaan käyttäytymistä on voitu ohjata kasvatuskeskustelun tai kurinpitorangaistuksen avulla, ja hän on korjannut käyttäytymistään.

7

tyydyttävä

· Oppilaalla on joskus vaikeuksia ottaa toiset huomioon.

· Oppilas osoittaa välinpitämättömyyttä ympäristöä kohtaan.

· Oppilaan kielenkäyttö on usein sopimatonta.

· Oppilaan käyttäytymistä on ohjattu kasvatuskeskustelujen avulla ja/tai hän on saanut kurinpitorangaistuksen.

6

kohtalainen

· Oppilaalla on vaikeuksia ottaa toiset huomioon.

· Oppilas osoittaa välinpitämättömyyttä ympäristöä kohtaan.

· Oppilaan kielenkäyttö on sopimatonta.

· Oppilaan käyttäytymistä on ohjattu kasvatuskeskustelujen avulla ja/tai hän on saanut kurinpitorangaistuksia.

5

välttävä

· Oppilas ei ota toisia huomioon.

· Oppilaan käyttäytyminen on välinpitämätöntä.

· Oppilaan kielenkäyttö on sopimatonta.

· Oppilas on saanut lukuisia kurinpitorangaistuksia.

4 hylätty

  • Oppilas ei kykene toimimaan kouluyhteisössä.