9) Miten ihmiselämä saa alkunsa?
Tärkeät asiat:
1. Uusi ihminen saa alkunsa, kun siittiö hedelmöittää munasolun munanjohtimessa. Samalla munasolun ja siittiön geenit yhtyvät.
- Lapsi saa perintötekijänsä eli geeninsä puoliksi äidiltään ja puoliksi isältään.
- Ihmisen perimä on kirjoitettu soluissa olevaan dna:han.
- Lisätietoa perintötekijöistä
2. Hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun seinämään ja alkaa jakautua.
2. Munasolun jakautumisen tuloksena syntyy monisoluinen alkio.
3. Kahdeksan viikon ikäisellä alkiolla on jo jalat, kädet ja sydän. Siitä lähtien sitä kutsutaan sikiöksi.
- Sikiö kehittyy äitinsä kohdussa ja saa ravintoa ja happea äidiltään istukan ja napanuoran kautta.
- Raskaus kestää noin yhdeksän kuukautta.
4. - Sikiö syntyy emättimen kautta pää edellä.
- Napanuora katkaistaan syntymän jälkeen ->
- Vauvan verenkierto ja hengitys alkavat toimia itsenäisesti.