Toimintamaksut

Toimintamaksut 2018-2019



– Koko kuukauden toimintamaksu 70 euroa
– 12 päivää toimintaa tarvitsevien maksu on 45 euroa/kuukausi. 
- Sisaralennus on 20 euroa, joka vähennetään täydestä kuukausimaksusta perheen yhdeltä lapselta.
- Kesäkuun puolelle menevät koulupäivät laskutetaan siten, että iltapäivän maksu on 4 euroa.

Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu toimintaan. Maksusta peritään 35 euroa silloin, jos lapsi ei sairautensa tai muun syyn vuoksi kalenterikuukauden aikana osallistu aamu- ja iltapäivätoimintaan. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä.
Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja.


Perheellä on mahdollisuus hakea vapautusta tai alennusta toimintamaksuista samoin perustein kuin päivähoidossa.


http://www.konnevesi.fi/uploads/siv_ltk_26.04.2018.pdf

Iltapäivätoiminta maksut 2017-2018

Iltistä järjestetään vain iltapäivisin, kunnassamme ei järjestä Iltiksen puitteissa aamuhoitoa. Päivät päätämme viimeistään klo 16, jolloin lapsi on haettava tai luvan turvin lähtee yksin hoidosta. Päiväkodin kanssa on mahdollista tehdä yhteistyötä, jos lapsi tarvitsee pidempään hoitoa, mutta tästä on sovittava päivähoitotoimen ja minun kanssani erikseen. Tarvittaessa koululaisille annetaan hoitoa päikkärillä klo 7-17 välillä.

Hoitomaksut säilynevät ennallaan. Päätös tästä tehdään sivistyslautakunnan kokouksessa ennen koulun alkua. Kuluvana lukuvuonna maksut menneet näin:

– 70€, kun hoitopäiviä enemmän kuin 12
– 45€, kun hoitopäiviä 12 tai vähemmän kuukaudessa
– Sisaralennus 20 euroa, joka vähennetään täydestä kuukausimaksusta perheen yhdeltä lapselta.
- Kesäkuun hoitopv.t 4€/pv.

Puolen kuun hoitomaksu peritään toimintaan ilmoittautuneilta, vaikkei
lapsella olisikaan yhtään hoitopäivää.

Perheellä on mahdollisuus hakea vapautusta tai alennusta toimintamaksuista samoin
perustein kuin päivähoidossa.

Yhteystiedot :
Konneveden kunnan ap.- ja ip. toiminnan koordinaattori ja ohjaaja
Eija Aspinmaa

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN KOULU
aamu- ja iltapäivätoiminta
Sirkantie 6
44300 Konnevesi

P.040-4820666
eija.aspinmaa@konnevesi.fi

Hytölä
Marika Eerola
040-6429468
marika.eerola@konnevesi.fi

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSUT 2016-2017

Sivistyslautakunta on 12.5.2016 kokouksessaan päättänyt lv. 2016-2017 maksut :

- Koko kuukauden toimintamaksu 70€
- 12 päivää toimintaa/ kk 45€.

Sisaralennus on 20€, joka vähennetään täydestä kk.maksusta perheen yhdeltä lapselta.

Kesäkuun puolelle menevät koulupäivät 4€/pv.

Perheellä on mahdollisuus hakea vapautusta tai alennusta toimintamaksuista samoin
perustein kuin päivähoidossa.


http://www.konnevesi.fi/uploads/siv_ltk_12.05.2016.pdf