Dna eli deoksiribonukleiinihappo on nykyään lapsillekin tuttu sana. Se kytkeytyy ensimmäisenä mielessä perimään ja geeneihin. Kaikkien solujen perimä koostuu dna:sta. Se ohjaa solun toimintaa ja mahdollistaa ominaisuuksien periytymisen jälkeläisille. Geenit eli perintötekijät ovat tietty jakso dna:ta, joka sijaitsee kromosomeissa. Kullakin lajilla on sille tunnusominainen määrä kromosomeja.

1950-luvun alussa dna:n huomattiin olevan vastuussa perinnöllisyydestä. Vuonna 1953 James Watson ja Francis Crick julkaisivat dna:n rakenteen Rosalind Franklinin röntgendiffraktiokuvien pohjalta ja dna:n merkitys perinnöllisyyden lähteenä valkeni koko tiedeyhteisölle. Dna:n rakenne mahdollistaa sen tarkan kopioimisen, mutta tekee siitä myös kestävän ja helposti muokattavan molekyylin. Dna:n rakenteen tunteminen on mahdollistanut biologian suuret edistysaskeleet 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Näiden löytöjen pohjalta on tehty myös paljon lääketieteellisiä ja bioteknologisia sovelluksia.