4. VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN TOIMINNAN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN

VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN TOIMINNAN SUUNNITTELU JA TOTEUTTAMINEN/PAIKALLISET TARKENNUKSET

4.2 PEDAGOGINEN DOKUMENTOINTI

Eri toimintamuodoissa käytetään vasun lisäksi muita pedagogisen dokumentoinnin keinoja mahdollisuuksien mukaan (esim. lasten omat tuotokset ja valokuvat).

4.4 LEIKKI KEHITYKSEN, OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN LÄHTEENÄ

Pyrimme takaamaan jokaiselle lapselle tasavertaisen mahdollisuuden rauhalliseen ja pitkäkestoiseen leikkiin. Leikki on Karstulan varhaiskasvatuksen keskeisin toimintatapa, johon perustuu kaiken toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Ohjatun leikin lisäksi lapselle annetaan riittävästi aikaa myös vapaaseen leikkiin.