Koulun pihasta monimuotoiseksi elinympäristöksi
Uuden koulurakennuksemme, tai oikeammin koko kampuksen, piha-alue on muuttunut vajaassa vuodessa melkoisesti. Piha-alueen suunnittelussa huomioitiin oppilaiden ja opiskelijoiden toiveita, mutta ennen kaikkea luotiin uudenlainen tapa toteuttaa julkisrakennuksen piha-alue. Koulu sijaitsee paksuhiekkaisella kankaalla, johon nurmialueiden tekeminen johtaa väistämättä uuden maa-aineksen tuontiin. Nyt keskityttiin pitämään maa-ainekuljetukset kurissa ja muokkaamaan aluetta olemassa olevan ympäristön ehdoilla niin, että se tukisi kasvatustyötä, sekä luonnon monimuotoisuutta. Syntyi ajatus ja alle vuodessa myös toteutus yhdessä oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa, jonka aikana koulualueen pihamaille nousi:





- lukuisia niitty- ja ketolaikkuja, joissa kasvillisuus vaihtuu alueen maaperän mukaan

- hyötykasvipuutarha

- pölyttäjäystävälliset perinneperennapenkit

- kasvatuslaatikot

- mehiläispesä
