Lapset ja nuoret SIB-hanke Vaajakosken yhtenäiskoulussa

Mikä on SIB-hanke?

Jyväskylän kaupunki on mukana Lapset SIB II -hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja vähentää korjaavien palveluiden kustannuksia sekä työttömyysetuuksien tarvetta kaupungissa. Jyväskylän kaupungissa hankkeesta käytetään nimeä Lapset ja nuoret SIB. 

Hankkeessa hyödynnetään Social Impact Bond -mallia (SIB), joka on yksi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Hankkeen toiminta rahoitetaan sijoittajien yksityisellä pääomalla ja kaupunki maksaa toiminnasta palkkiota vain saavutettujen tulosten perusteella. Ideana SIB-hankkeessa on se, että kunta maksaa ainoastaan hankkeen tulostavoitteiden saavuttamisesta, esimerkiksi toisen asteen tutkinnon suorittamisesta, työllistymisestä tai luvattomien koulupoissaolojen määrän vähentymisestä.

https://www.jyvaskyla.fi/nuoriso/lapset-ja-nuoret-sib-hanke