JOPO-opetus
JOPO-opetus on yleisopetusta pienryhmässä - tavoitteena peruskoulun päättötodistus ja opiskelupaikka toiselta asteelta
Joustava perusopetus (JOPO) on vuosiluokilla 7–9 annettavaa yleisopetusta toiminnallisessa pienryhmässä ja monimuotoisessa oppimisympäristössä. Opetus toteutetaan lähiopetuksena koulussa sekä ohjattuna opiskeluna työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä. Opetuksessa korostuu moniammatillinen sekä eri hallintokuntien ja organisaatioiden välinen yhteistyö. Yhteistyöhön voivat osallistua myös ammatilliset oppilaitokset ja lukiot, vapaan sivistystyön oppilaitokset sekä nuorten työpajat.
Joustavan perusopetuksen tavoitteena on tukea nuoria saamaan peruskoulunsa päätökseen ja siirtymään toisen asteen opintoihin. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa oppilaan opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa, vuorovaikutustaitoja ja sen myötä ehkäistä koulutuksen keskeyttämistä ja yhteiskunnallista syrjäytymistä peruskoulun jälkeen.
Joustavan perusopetuksen oppilaalla on oikeus säädösten mukaiseen oppimisen ja koulunkäynnin tukeen, ohjaukseen ja oppilashuoltoon. JOPO-ryhmässä opiskelevalle tehdään oma oppimissuunnitelma tai HOJKS. Opetuksessa huomioidaan oppilaan yksilölliset tarpeet ja koulunkäynnin kokonaistilanne. Oppilas voi saada tarvittaessa yleistä tai tehostettua tukea.
JOPO-opetus Vaajakosken yhtenäiskoulussa
Vaajakosken yhtenäiskoulun JOPO-opetuksessa painottuvat työpaikoilla tapahtuva oppiminen ja pienryhmässä toimiminen osana kouluyhteisöä. Työjaksoilla oppilasta ohjaa työpaikan nimetty yhdyshenkilö/työpaikkaohjaaja yhteistyössä JOPO-kasvatusohjaajan kanssa. Työpaikoilla oppimista jopolaisilla on 3–10 päivää kuukaudessa.
Toiminnassa hyödynnetään yritysten työelämäyhteistyötä, ohjataan nuoria kohti toisen asteen opintoja sekä tuetaan nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Lisätietoja: kasvatusohjaaja Elina Järvinen, 040 1947759
Jyväskylän perusopetuksen joustavan perusopetuksen ryhmät