Tikkalan koulu on Vihreä lippu -koulu

Vihreä Lippu on päivähoidon ja oppilaitosten kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristömerkintä. Toiminnan periaatteet ovat:
-osallisuus, eli lapset ja nuoret pääsevät itse harjoittelemaan vaikuttamisen ja vastuunkantamisen taitoja
-ympäristökuormituksen vähentäminen
-kestävän kehityksen kasvatus osana jokapäiväistä arkea
-jatkuva parantaminen: pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus
-yhteistyö ympäröivän yhteiskunnan kanssa

Aloitimme Korpilahden kyläkoulujen kanssa lv. 2010-2011 yhteisen Vihreä lippu- hankkeen, koska halusimme saada aikaiseksi elävää yhteistyötä kyläkoulujen välillä sekä tehostaa koulujemme ympäristökasvatusta. Teemana oli jätteiden vähentäminen. Teimme jätemittauksia ja pyrimme sitä kautta vähentämään jokapäiväistä koulujätettä. Loimme koululle toimivan kierrätyskeskuksen, joka toimii kuvataiteen ja rakentelun aarreaittana ja jonne myös moni koti on lahjoittanut oppilaita ihastuttavaa materiaalia leipäpussin sulkijoista lehmien korvamerkkeihin. Lukuvuoden lopussa kaikillä kyläkouluillamme oli ilo nostaa salkoon vihreä lippu työn onnistumisesta.

Koululla oli oma oppilaiden ympäristöryhmä, joka osallistui alueemme yhteisiin ympäristöraadin kokouksiin sekä Korpilahden kirkolla että myös sähköisten kokoustamislaitteiden avulla.
Ympäristöraatiin kuului myös opettaja sekä kkohjaaja.

Yhteisillä tavoitteilla ja yhteisesti suunnitellulla toiminnalla, osin jopa yhteisesti toteutettuna, saimme aikaiseksi yhteenkuuluvuuden tunteen sekä ympäristöasioihin vaikuttamisen mahdollisuuden yhtä pientä koulua laajemmin. Tiedostimme ympäristöasioiden tärkeyden sekä sen, että kouluilla tulee olla ympäristösuunnitelma ja -ohjelma, joten Vihreä Lippu vastasi tarpeeseemme. Haluamme käsitellä ympäristöasioita tehostetusti kouluissa lapsen arjen tasolla, noudattaen Jyväskylän kaupungin opetussuunnitelmaa. Kuluvana lukuvuonna Vihreä Lippu-teemana on vesi.

Ympäristökasvatuksen Vihreä lippu -sivut