Muistin toiminta
Muisti
Arkikielessä puhutaan usein, että minulla on surkea muisti tai että muisti pätkii. Jollakin toisella sanotaan olevan todella hyvä muisti: pystyy muistamaan pitkiä listoja asioita, ei tarvitse muistilappuja. Muisti ei ole vain asioiden mieleenpalauttamista, vaan sitä voidaan pitää prosessina, johon kuuluu kolme vaihetta:
1) tiedon tallettaminen eli mieleen painaminen,
2) mielessä säilyttäminen ja
3) mieleen palauttaminen.
Muistissa on monenlaisia asioita: tietoja, taitoja, kokemuksia. Muistamme hajuja, makuja, mitä olemme nähneet ja kuulleet. Meidän koko persoonallisuutemme on sidoksissa muistiin, sillä muistissa on tiedot myös itsestämme.
Muisti voidaan jakaa kolmeen muistijärjestelmään, jotka eroavat toisistaan mm. keston ja kapasiteetin suhteen.
(Lähde: Opinto.net)

Muistin rakenne
Sensorinen muisti | Työmuisti | Säilömuisti |
HAVAINNOT JA AISTIMUKSET |
TARKKAAVUUDEN KOHTEENA OLEVAT ASIAT |
TIEDOT TALTEEN JA KOKONAISUUKSIKSI |