Varhainen tuki

Varhainen tuki

 

Varhaiserityiskasvatus on lapsen yksilöllistä tukea ja lapsiryhmän toimintatapojen muokkaamista jokaisen lapsen tarpeita vastaavaksi.

 

Erityinen ja varhainen tuki perustuvat varhaiskasvatuksen hyvälle jokapäiväiselle toiminnalle.

 

Työntekijöidemme tehtävänä on huolehtia lapsen tukitoimien ja toimintatapojen toteutumisesta lapsen päivittäisessä arjessa.

 

Päiväkotimme erityislastentarhanopettaja toimii omassa lapsiryhmässään ja antaa tukea muihin ryhmiin. Lapsen tuen tarvetta ja arjen tukitoimia suunnitellaan ja arvioidaan yhdessä vanhempien kanssa sekä heidän suostumuksellaan tehdään moniammatillista yhteistyötä.

 

Puistokadun päiväkotikoulussa on erilaisista kulttuuritaustoista tulevia lapsia. Monikulttuurisuus rikastuttaa yhteisöämme. Toiminnassamme huomioimme kunkin lapsen tarpeet ja tuemme heitä sen mukaan. Tuomme esille lapsen kulttuuritaustaa päiväkodissa vanhempien toiveiden mukaan ja heidän avustuksellaan. Oman kulttuurin tunteminen on tärkeää lapsen identiteetin kehittymiselle ja lapsen itsetunnolle.

 

Lapsi oppii suomen kieltä ja kulttuuria arkipäivän tilanteissa. Lisäksi järjestämme suomi toisena kielenä –opetusta. Rohkaisemme lasta ja vanhempia käyttämään omaa äidinkieltään, sillä hyvä äidinkieli on tärkeä pohja uusien kielien oppimiselle. Kommunikoinnin ja suomen kielen oppimisen apuna käytämme erilaisia materiaaleja. Kulttuuri- ja kielitaustasta riippumatta loruttelemme, laulamme ja luemme kirjoja kaikkien lasten kielen kehityksen tukemiseksi. Vasu-keskusteluissa ja tarvittaessa muulloinkin käytämme apuna tulkkia, jotta tärkeät asiat tulevat yhdessä hyvin ymmärretyksi