Taimet 5-6v.

Esiopetus

Esiopetus

Oikeus maksuttomaan esiopetukseen on kuusivuotiailla ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevilla viisivuotiailla lapsilla. Lisäksi oikeus saada maksutonta esiopetusta koskee niitä seitsemänvuotiaita, joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella. Esiopetuksessa noudatetaan koulujen toiminta-aikoja kuitenkin siten, että se päättyy aina 31.5. mennessä. Esiopetuksen kesto on vähintään 700 tuntia vuodessa ja noin neljä tuntia päivässä. Esiopetusta annetaan Jyväskylässä päiväkodeissa.

Jyväskylän esiopetuksessa noudatetaan seuraavia asiakirjoja, suunnitelmia ja ohjeita: Esiopetuksen oppilashuolto ja psykologipalvelut:

Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi päivähoitopaikan, sitä voi hakea samalla hakemuksella. Uusien hakijoiden tulee toimittaa tulotiedot viimeistään syyskuun kolmanteen päivään mennessä. Lisätietoa päivähoitomaksusta täältä. Pelkkään esiopetukseen haettaessa hakemukseen ei tarvitse liittää tulotietoja.