Violetit laittoivat reippaasti töppöstä toisen eteen ja reippailivat nimilaput kaulassa kiikkuen kohti Harjun salaperäistä metsää. Ensin kokoonnuttiin yhteen kuulemaan jännittäviä ohjeita:

” Etsikää itsellenne oma soppi, jonne mahtuvat kaikki ja joka tuntuu kaikista mukavalta. Sitten siivoilkaa se jaloilla ja kokoonnutaan taas saamaan lisäohjeita.” Violettien vilinää, lehtien kahinaa, ja puiden siimekseen katosi koko innokas joukko. Somia soppipaikkoja löytyi vaikka millä mitalla. Ne merkittiin maastoon villalangalla ja sitten alkoi oman sopen somistus. Ja kyllä niistä viihtyisiä tulikin; oli nuotiota luomassa lämpöä ja tunnelmaa, ovikelloa ilmoittamassa oven paikkaa ja hyllyjä monenmoisia. Yhdessä siivottiin, rakennettiin, tuumittiin ja soviteltiin, niin että koko porukka oli soppeensa tyytyväinen.

Sen jälkeen käytiin hieman vieraisilla tutkimassa naapureidenkin soppeja. Seuraavana piti jokaisen soppiporukan etsiä luonnosta mahdollisimman monen värisiä asioita ja kerätä niitä yhteisesti sovittuun sopen sopukkaan. Yhdessä piti myös keräillä ääniä tarkasti korvia höristellen. Tämän jälkeen oli vuorossa matemaattisia pulmia, joita ratkaistiin luonnon aarteita keräilemällä. Näistä aarteista, jokaisen sopen porukka rakensi itselleen taideteoksen, jotka ikuistettiin kameran rullalle. Muutamien mukavien leikkien jälkeen oli aika palata takaisin Puistokadun pihaan, jossa leikit jatkuivat värisuunnistuksella. Se vasta jännittävää olikin, kun kaveri katosi pihan koloihin väriliitu matkassaan odottamaan löytäjää ja valmiina jättämään värimerkkinsä hänen paperiinsa. Sitten poskien hehkuessa liikunnan iloa lähdettiin nauttimaan ruokalan herkuista ja hetkeksi vielä rentoutumaan hiljaisuuden musiikkia kuunnellen ja mukavia muistoja miettien.

Viikon päästä violetit kaivoivat luontokotikolossaan esiin vahaliidut ja loihtivat ihmeellisen tarkalla muistillaan paperille hyvin yksityiskohtaisia piirroksia Harjun sopeistaan. Niihin tallentuivat niin koetut väri- kuin äänimaailmatkin. Yhdessä ihmeteltiin väritaikurin taikoja: kuinka syntyy violetti, miten oranssi tai vihreä? Entä saako mustaa aikaan kukaan? Laaverauksen verkkaisen keinuva liike tuli tutuksi, kun sivellin ”siivosi” paperin soppikuvaa kevyesti reunasta reunaan. Yhdessä oli taas mukava ruokailla ja vielä kuunnella satu ennen joustavien tuntien loppumista. Viikon päästä jatkettaisiin taas uusiin seikkailuihin!