Kiusaaminen

  • Eri mieltä oleminen ja riitely kuuluvat ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja syntyvät tilanteissa, missä ollaan eri mieltä tai halutaan eri asioita.
  • Riitojen ja erimielisyyksien avulla voidaan oppia käsittelemään erilaisia tunteita ja sovittelemaan riitoja.
  • Riidat ja erimielisyydet ovat yleensä nopeasti ohimeneviä, mutta voivat silti satuttaa toista ja silloin asiaa on soviteltava.
  • Sopimaton, epäkunnioittava, välinpitämätön ja huono käyttäytyminen ei ole kiusaamista, mutta se vähentää toisten viihtyvyyttä, vie koulusta työilon ja usein myös työrauhan. Sekin vaurioittaa ystävyyttä, yhteishenkeä ja ihmisten välistä kanssakäymistä ja on siksi väärin.
  • KouluKiusaamista on se, että sama oppilas joutuu toistuvasti ja tahallaan yhden tai useamman henkilön kiusaamisen kohteeksi ja toiminta on alisteista
  • Kiusaamista voi tapahtua oppilaiden välillä, mutta myös koulun aikuinen työntekijä voi olla kiusaajan tai kiusatun asemassa.
  • Hiljaista kiusaamista on esimerkiksi ryhmästä eristäminen, selän takana puhuminen, tuijottaminen, ilmeily, selän kääntäminen, vaikeneminen ja huokailu.
  • Sanallista kiusaamista on esimerkiksi nimittely, juoruilu, ilkkuminen, nauraminen, kuiskuttelu ja uhkailu.
  • Fyysinen kiusaamista on esimerkiksi töniminen, tavaroiden ottaminen ja piilottelu, vaatteista repiminen ja lyöminen.
  • Kännykän ja netin välityksellä kiusaamista on esimerkiksi huhujen levittäminen, mustamaalaus, töykeät ja ilkeät kommentit, halveksunta, vaaninta, uhkailu ja ärsyttäminen, noloksi tekeminen ja nöyryyttäminen, epämiellyttävät vihjailevat ja seksuaaliset viestit, kiristäminen, ahdistelu ja häirintä, pilkallinen matkiminen ja jäljittely, fleimaus eli sanasodan aiheuttaminen tahallisesti, yksityisen tiedon jakaminen tai toisen huijaaminen oman yksityisen tiedon jakamiseen, ryhmästä eristäminen ja poissulkeminen tai ryhmään lisääminen luvatta