Hyvä tietää

Kortepohjan päiväkotikoulu toimii Kortetalossa

Kortepohjan päiväkotikoulu aloitti toimintansa 1.8.2022. Kortetalossa.

Kortepohjan päiväkotikoulu sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Rauhalahden poukamassa natura-alueen reunassa. Päiväkotikoulun välittömään läheisyyteen rakentui Kortepohjan lähiliikunta-alue vuosina 2022-2023.

Päiväkotikoulussa on n. 180 0-6-vuotiasta oppijaa ja 370 7-12 -vuotiasta oppijaa toiminnan alkaessa elokuussa 2025.
Varhaiskasvatuksen puolella toimii neljä ryhmää ja perusopetuksen puolella luokkia on 1.-6.luokkatasoilla.Lisäksi talossa toimii kaksi valmistavan opetuksen ryhmää ja erityisopetuksen Joustavan tuen Jotu-ryhmät 1.-3.luokkatasojen oppijoille ja 4.-6.luokkatasojen oppijoille.

Henkilökuntaa talossa työskentelee päivisin n. 80, puolet varhaiskasvatuksen ja puolet peruopetuksen työntekijöinä.
Varhaiskasvatuksessa työskentelee
opettajia 16
erityisopettajia kolme
kasvatusohjaaja
sosionomi
lastenhoitajia kahdeksan
erityisavustajia viisi
päiväkotiapulainen/vastuuvahtimestari
pedagoginen apulaisjohtaja
päiväkodin johtaja
* Ks.yhteystiedot

Perusopetuksessa työskentelee
opettajia 27
kiertäviä kielten opettajia kolme
kiertäviä uskonnon opettajia kaksi
erityisopettajia viisi
kasvatusohjaaja
koulunkäynnin ohjaajia 12
koulunkäynnin ohjaaja/vastuuvahtimestari
koulusihteeri
rehtori
* Ks. yhteystiedot

Iltpäivisin ja iltaisin koulussamme opettaa oman äidinkielen opettajia.

Kortetalon muita toimijoita ovat:

Kylän Kattaus
Hyvinvointipalvelut
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Kansalaisopisto ja Musiikkiopisto