Kortepohjan koulun toimintaohjeet 4.10. vanhempien pohtimaehdotus
Kortepohjan koulun toimintaohjeet
KÄYTTÄYTYMINEN
• Tervehdin ystävällisesti
• Kiitän
• Pyydän ja annan anteeksi
• En kiusaa
• Kohtelen toisia kuten haluan minua kohdeltavan
• Autan toisia
• Olen rehellinen
VELVOLLISUUS OSALLISTUA OPETUKSEEN
• Toimin koulussa lukujärjestyksen mukaisesti
• Keskityn tunnilla käsiteltävään aiheeseen
• Opettelen uusia asioita
• Tuon esille osaamiseni
• Autan muita oppimaan
VELVOLLISUUS SUORITTAA TEHTÄVÄT TUNNOLLISESTI
• Teen tehtävät parhaani mukaan
• Merkitsen ja teen annetut kotitehtävät
TYÖRAUHA
• Pyydän ja odotan puheenvuoroa
• Kuuntelen muita
• Teen tehtävät keskittyneesti
• Annan muiden työskennellä rauhassa
VASTUUNKANTO YHTEISESTÄ JA OMASTA OMAISUUDESTA
• Huolehdin omista tavaroistani
• Otan tarvittavat välineet mukaani
• Pidän omat ja yhteiset tavarat niille varatuissa paikoissa
• Käsittelen tavaroita huolellisesti
• Kerron opettajalle, jos jokin tavara rikkoutuu
• En käytä toisten tavaroita ilman lupaa
AIKATAULUT JA TÄSMÄLLISYYS
• Tulen kouluun hyvissä ajoin
• Tulen sisälle kellon soidessa
RUOKAILU
• Kokoan annoksen monipuolisesti
• Otan ruoan siististi
• Kokeilen rohkeasti uusia makuja
• Muistan hyvät pöytätavat
• Syön sen, minkä otan
• Palautan astiat palautuspisteeseen
• Kiitän nauttimastani ruoasta
KOULUMATKA
• Kuljen kouluun liikennesääntöjä noudattaen
• Kuljen sovittua reittiä
• Muistan hyvät tavat myös koulumatkalla
KOULUALUE
• Pysyn koulun alueella
• Noudatan opettajan antamia ohjeita ja aikatauluja koulun alueelta poistuessani
MOBIILILAITEET
• Pidän puhelimen koulupäivän ajan repussa äänettömänä
KOULURAUHA JA KURINPITO
• Minulla ja kaikilla muillakin on oikeus turvalliseen kouluympäristöön
• Kunnioitan kaikkia koulun ihmisiä
• Jos huomaan epäasiallista kohtelua, kerron siitä aikuisille
• Sopimattomaan käytökseen puututaan kodin ja koulun yhteistyönä