Oppiminen/varhaiskasvatus

Oppiminen

Oppimisen alueet kuvaavat varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Ne ohjaavat henkilöstöä monipuolisen ja eheytetyn pedagogisen toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa yhdessä lasten kanssa. Lapsilla on oikeus saada monipuolisia kokemuksia oppimisen eri alueista. Oppimisen alueet eivät ole erikseen toteutettavia, toisistaan irrallisia kokonaisuuksia, vaan niiden aihepiirejä yhdistetään ja sovelletaan lasten mielenkiinnon kohteiden ja osaamisen mukaisesti. Oppimisen alueet on ryhmitelty esiopetussuunnitelman perusteiden[86] mukaisesti viideksi kokonaisuudeksi: 

  • Kielten rikas maailma
  • Ilmaisun monet muodot
  • Minä ja meidän yhteisömme
  • Tutkin ja toimin ympäristössäni
  • Kasvan, liikun ja kehityn. 

Eheytetty pedagoginen toiminta mahdollistaa asioiden ja ilmiöiden laaja-alaisen tarkastelun ja tutkimisen. Lasten mielenkiinnon kohteet ja kysymykset ovat toiminnan keskeinen lähtökohta. Aihepiirit voivat nousta esimerkiksi leikeistä, saduista, retkistä tai spontaaneista vuorovaikutustilanteista lasten ja henkilöstön kesken tai lasten keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tapa, jolla oppimisen alueiden tavoitteita käsitellään, vaihtelee valittujen aihepiirien, tilanteiden ja lasten oppimisen mukaan. Henkilöstön tehtävänä on varmistaa, että pedagoginen toiminta edistää eri-ikäisten lasten kehitystä ja oppimista.

[86] Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

 

Oppimisen alueet Jyväskylän varhaiskasvatuksessa

Lapsille tarjotaan monipuolisia kokemuksia ja elämyksiä oppimisen eri osa-alueilta niin musiikillisen, kuvallisen, sanallisen kuin kehollisen ilmaisun avulla. Lasten leikin, puheen ja toiminnan havainnointi sekä keskustelut avaavat henkilöstölle lasten ajattelua sekä mielenkiinnon kohteita. Monipuoliset, erilaisia ilmaisun muotoja hyödyntävät keinot jokaisen lapsen kuulemiseen ja osallisuuteen ovat välttämättömiä. Piirtäminen, saduttaminen ja valokuvaaminen ovat hyviä menetelmiä lapsen kuulluksi tulemiseen.

Varhaiskasvatuksessa painotetaan vuorovaikutustaitojen ja sosiaalisten taitojen oppimista. Vuorovaikutustaitojen oppimisen kannalta keskeistä on lapsen kokemukset kuulluksi tulemisesta ja ryhmään kuulumisesta. Tavoitteena on yhteistoiminnallisuus, jossa lapset ja henkilöstö yhdessä luovat toimintatavat ja säännöt yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Lasten kanssa tutustutaan sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön kokien ja oppien samalla yhdessä elämisen taitoja. Lasta ohjataan huomaamaan hyvä itsessä ja toisissa sekä luomaan kunnioittava tunnesuhde ympäristöön.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä