Ympäristötietoinen koulu - Openilmasto-opas

Ilmastonmuutos maailmanlaajuinen, minkä takia on erittäin tärkeää käsitellä aihetta kouluissa. Opettaja on merkittävä rooli aiheen käsittelyssä oppilaiden kanssa. Aiheen käsittely voi kuitenkin olla haastavaa esimerkiksi tiedon puutteen ja voimakkaiden tunteiden johdosta.  

Ilmastonmuutos alakoulun arjessa ja opetuksessa artikkelissa kerrotaan, että on tärkeää huomioida kohdeyleisön ominaisuuksia kuten ikää. Ennen kuin aihetta käsitellään oppitunnilla opettajan olisi tärkeää pohtia, miten asiaa käsitellään juuri kyseisen ryhmän kanssa. Artikkelin mukaan ilmastokasvatuksessa on tärkeää ottaa huomioon ikäryhmän kyky ottaa informaatiota vastaan. Tämä on tärkeää huomioida suunnitteluvaiheessa. Opettaja voi suunnittelussa hyödyntää myös muita ryhmän ominaisuuksia ja edetä aiheen kanssa ryhmän mukaisesti. 

 Opettajalla ei tarvitse olla kaikkiin oppilaiden kysymyksiin vastauksia, silti olisi tärkeää antaa mahdollisuus oppilaille jakaa omia ajatuksiaan aiheesta ja keskustella niistä. Jos johonkin ei tiedetä heti vastusta voi opettaja yksin tai yhdessä ryhmän kanssa selvittää siihen vastauksen. Vastaus voidaan käsitellä joku muu kerta, jolloin aihetta päästään käsittelemään pitkäjänteisemmin eikä asiat unohdu. Ilmastonmuutosta voidaan käsitellä eri oppiaineista eri näkökulmista. Sen käsittelyn ei tarvitse sijoittua siis ainoastaan ympäristöopin tunneille. Artikkelissa mainitaan ilmastonmuutoksen olevan läsnä jatkuvasti arjessa, minkä takia sitä pitää käsitellä koulussakin enemmän kuin yhden oppitunnin verran. Mielestäni tämä on erityisen tärkeää, koska yhdellä oppitunnilla ei kerkeä käsitellä näin suurta aihetta. 

Moniulotteinen ongelma voi aiheuttaa voimakkaitakin tunteita kuten ahdistusta. Opettajan tulee ottaa tämä huomioon, kun ilmastonmuutoksesta puhutaan. Ilmastonmuutos alakoulun arjessa ja opetuksessa artikkelissa käsitellään positiivisuuden merkitystä aiheeseen liittyen. Artikkelin mukaan opettajan tulisi pyrkiä pitämään yllä positiivista ilmapiiriä sekä muistuttaa oppilaita siitä, että asiaan voidaan vielä vaikuttaa. Esimerkiksi ahdistuksen käsittelyyn voidaan vaikuttaa positiivisuudella. Annetaan oppilaille toivoa tulevasta, jotta pystymme toimimaan ja vaikuttamaan seurauksiin. Täytyy kuitenkin muistaa puhua asioista niin kuin ne on, eikä vältellä totuutta. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.