Luin Ylen artikkelin Monikielinen koulu. Artikkeli käsitteli sitä, kuinka maahanmuuttajaoppilaiden kanssa toimiminen on nykyään arkipäivää useissa kouluissa Suomessa. Artikkeliin oli haastateltu kahta Hakunilassa toimivaa opettajaa, joilla oli molemmilla paljon kokemusta maahanmuttajataustaisista oppialaista ja heidän vanhempien kanssa toimimisesta. 

Opettajat ovat sitä mieltä, että vaikka suomi toisena kielenä opetus saattaa olla haastavaa ja vanhempien kanssa joutuu joskus turvautua tulkiin, ovat perheet suhtautuneet suomen kielen opetukseen kuitenkin positiivisesti. 

Minusta artikkelissa tärkein nosto on se, että monikielisyys tulisi nähdä rikkautena. Artikkelissa mainitaan, että monet vanhemmat laittavat lapsensa kielikilpykouluun ja arvostavat monikielisyyttä. Kuitenkin kun puhututaan maahanmuuttajataustaisten monikielisyydestä saattaa tämä positiivinen suhtautuminen kuitenkin unohtua. 

Artikkelissa nostetaan esiin myös se, kuinka opettajan asenne ja koulun kulttuuri voi vaikuttaa todella paljon siihen, miten suhtaudutaan lapsen kodin äidinkieleen. Positiivisella ja kunnioittavalla suhtautumiselle voidaan vaikuttaa myönteisesti lapsen itsetuntoon. 

Opettajat kertovat artikkelissa, kuinka monikielisessä koulussa opettajana toimiminen ei ole aina helppoa. He kuitenkin totetavat, että kokevat tekevänsä merkityksellistä kehitystyötä asian eteen, mikä motivoi. Heidän asennettaan ei voi kuin ihailla. He totetavat myös, että yhteiskunta ja suomen kieli on muuttumassa ja me niiden mukana. Minusta tähän kiteytyy hyvin omakin ajatukseni siitä, kuinka monikulttuurisuus on nykyään hyvin suuressa roolissa opettajan työtä ja yhteiskuntaa ylipäätään. Siihen ei voi vaikuttaa, vaan siihen on sopeuduttava ja suhtautuduttava voimavarana ja mahdollisuutena.