KOHTI ILON KOULUA – LASTEN NÄKÖKULMIA VIIHTYISÄÄN KOULUYMPÄRISTÖÖN

Laaja-alaisen osaamisen ja ilmiölähtöisyyden luennolla sivuttiin lyhyesti sitä, miten koulussa olisi hyvä oppia tekemään myös tylsiä ja ikäviä asioita, mutta tarvitseeko opetuksessa käytettävien toimintatapojen silti olla lähtökohtaisesti tylsiä ja oppilaiden näkökulmasta epämiellyttäviä. Kiinnostuin tästä ajatuksesta ja päätin siksi tutustua tutkimukseen, jossa kartoitettiin lasten visioita siitä, millainen on heidän mielestään viihtyisä kouluympäristö ja motivoiva opetus.

Tutkimusartikkelissa esiteltiin ilon pedagogiikkaa, jonka oletuksena on, että lapsilla on luontainen halu oppia ja oppilaat itse nähdään koulun päähenkilöitä (=oppilaat tuntevat olevansa tärkeitä, oppilaskeskeisyys). Ilon pedagogiikkaan kuuluu mm. kuunteleminen ja neuvottelu, ei ulkoiset palkinnot ja rangaistukset. Yhdessä esimerkissä kerrottiin, ettei eräässä koulussa ole juurikaan sääntöjä, vaan ideana on, että voidaan yhdessä neuvotella, miten haluttuihin tavoitteisiin päästään. Omaan korvaan kuulostaa melko työläältä, että kaikesta aina neuvotellaan, mutta olen myös sitä mieltä, että koulumaailma pitää sisällään monia turhia sääntöjä, jotka voisi hyvin päivittää nykyaikaan. Lisäksi olisi mielestäni tärkeää osallistaa oppilaat sääntöjen luomiseen, jotta ne eivät olisi vain jotain, mitä joku käskee/ kieltää, vaan asioita, jotka oppilaat itse kokevat tärkeiksi. Myös sana sääntö voitaisiin hyvin korvata jollain toisella sanalla (esim. ohje), koska siitä tulee monesti hyvin negatiiviset mielikuvat.

Tutkimuksessa nousi ylivoimaisesti suosituimpana esiin se, että viihtyisässä koulussa ei hyväksytä koulukiusaamista. On hienoa, että tämä ajatus tulee oppilailta, vaikka välillä tuntuukin, että kiusaamista on nykypäivänä kouluissa todella paljon. Hienoa oli myös se, että monissa tarinoissa (tutkimus siis toteutettiin keräämällä oppilaiden kirjoittamia tarinoita ilon koulusta) oli selkeitä tapoja, miten kiusaaminen/ ongelmat saatiin ratkaistua. Tämä sai itseni pohtimaan, pitäisikö oppilaita osallistaa tosielämässäkin enemmän kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja jälkihuoltoon. Oppilailta itseltään voisi kysyä, miten he voisivat vähentää/ lopettaa kiusaamista, miten siihen pitäisi puuttua ja miten tilanteita tulisi jälkikäteen hoitaa. Jos kiusaamiseen liittyvät pelisäännöt luotaisiin yhdessä oppilaiden kanssa, uskon, että se sitouttaisi oppilaita noudattamaan niitä paremmin.

Tutkimuksessa nousi esiin myös ystävien tärkeys ja erilaisuuden hyväksyminen. Myös itse koen tärkeäksi, että kaikilla olisi koulussa joku tärkeä henkilö tukena ja turvana. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus on yksi sisäiseen motivaatioon vaikuttava tekijä, joten tulevana opettajana koen todella tärkeäksi ryhmäytymisen sekä oppilastuntemuksen. Kun kaikki tuntevat toisensa, voi se helpottaa erilaisuuden kohtaamista ja hyväksyntää, sekä vähentää kiusaamista.

Tutkimuksen mukaan lapset halusivat myös enemmän vaikutusmahdollisuuksia päättää mm. oppitunneista, läksyistä ja välitunneista. Tämä sai itseni pohtimaan, ovatko koulut edelleen todella opettajajohtoisia eli opettaja yksin päättää ja käskee, ja oppilaat tottelevat. Omissa opinnoissa on puhuttu paljon autonomian merkityksestä osana sisäistä motivaatiota, ja ainakin itse haluan tulevana opettajana pyrkiä siihen, että tietyistä asioista voidaan päättää oppilaiden kanssa yhdessä, esim. vaihtoehtojen kautta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö opettaja edelleen suunnittelisi opetusta tavoitteiden suunnassa, vaan opetusta voidaan suunnitella myös siten, että siellä on tilaa huomioida oppilaiden mielenkiinnon kohteet, tarpeet ja toiveet.