Luin artikkelin ”Hyvä, paha opettaja”, sillä otsikko kuulosti houkuttelevimmalta. Artikkeli alkoi sillä, miten koulumaailma heijastelee aina yhteiskunnan arvoja ja käsityksiä tiedosta, ihmisyydestä sekä oppimisesta. Onkin hyvä, että sekä arvoihin että käsityksiin paneudutaan aina uudelleen ja uudelleen sekä annetaan mahdollisuus siihen, että nämä muuttuvat ja kehittyvät tiedon karttuessa. Artikkelissa puhuttiin myös suorituskeskeisyydestä, mikä todella on nykyajan ongelma. Suorituskeskeinen ilmapiiri kuormittaa oppilaita mutta niin myös opettajia, ja tällainen ilmapiiri helposti unohtaa tärkeimmän suoritusmerkintää tavoitellessa; eli oppimisen ja matkan oppimiseen. Viime päivinä on ollut uutisissa niin koulushoppailu, mutta myös erilaiset valmennuskurssit ala-asteelle, mikä on mielestäni huolestuttavaa. On hienoa, että on olemassa monipuolisia kouluja, jotka painottavat eri asioita, mutta nämä tuovat myös haasteita. Artikkelissa mainitaankin, miten usein voi olla ”terve järki kadoksissa”, tämmöisissä asioissa. Kun paine menestyä aloitetaan näin aikaisin, on selvää, että tämä tulee vaikuttamaan myös lapsiin.

Suorituskeskeisyys voi näkyä niin opettajan työssä hänen työskennellessä, mutta valitettavasti tullaan näkemään yhä enemmän loppuun palaneita oppilaita. Siksi minusta olisi tärkeää pohtia, miten itse toimisi opettajan tämmöisessä tilanteessa, jos näkee selvästi sen, että lapsi ei jaksa tai on muuten kuormittunut häneen kohdistuneista paineista. Artikkelissakin mainittiin, miten: ”Valitettavan moni heistä joutuu turvautumaan psykiatrien ja psykologien apuun, koska he kokevat etteivät pysty täyttämään vanhempiensa odotuksia, eikä elämällä ole ylipäätään tarjottavanaan tulevaisuudessa mitään myönteistä.” Tässä olisi hyvä pohtia avointa keskusteluyhteyttä oppilaan huoltajiin, mutta myös antaa tukensa lapselle tilanteessa, sillä välillä vanhempien on vaikea itse nähdä ”mitä ja miten he vaativat lapselta”. Ehdottaisin myös lapselle keskusteluapua koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan kanssa, jotta he pystyisivät keskustella jaksamisestaan.

Artikkelissa mainitaan myös opettajan roolista myönteisten oppimiskokemusten syntymisessä ja oppilaan terveen itsetunnon vahvistamisessa. Lisäksi mainitaan turvallisen koulun syntymisestä. Tämä kaikki on mielestäni ehdottomasti tärkeää, sillä on ollut surullista kuulla, miten lähipiirissäkin koulu ei ole ollut turvallinen ja mukava paikka oppimiselle. Myönteisiä oppimiskokemuksia ei ole päässyt syntymään, tai niistä ei ole annettu kehua ja palautetta, ja tämä luonnollisesti on vaikuttanut itsetuntoon. Mielestäni kehua ei voi liikaa, ja haluankin opettajana antaa positiivista palautetta oppilailleni, jotta heidän minäpystyvyytensä ja itsetuntonsa vahvistuisi ja oppimisilo säilyisi. Minulle jäi mieleen maininta, miten koulu ei voi vaikuttaa oppilaiden mielenterveyteen ja emotionaaliseen turvallisuuteen kuin rajoitetusti, sillä perusta luodaan kotona. Tämä ei kuitenkaan vapauta koulua minkäänlaisesta vastuusta tämän suhteen.